Mä olen ollut koko päivän keittiössä :D Jotain saanut aikaiseksikin... Helvetinkeksit vol.2 odottavat vielä taikinan muodossa parvekkeella, koska tällä kertaa annan massan levätä kunnolla ennenkuin lykkään käteni siihen... Saa nähdä tuleeko tällä kertaa yhtä paljon kirosanoja vai hoituuko homma taivaallisen helposti :D
Yhdet lahjat on valmiina ja paketointia vaille, toiset on jo pakattukin valmiiksi. Kahdessa on alkuvalmistelut tehty niin pitkälle että ne valmistuvat huomenna hujauksessa. Yksi erikoispaketti odottaa enää loppusilausta. Salaperäistä? Juu... Ajattelin aattona paljastaa mitä olen tehnyt lahjaksi ja kirjoittaa pari reseptiä. Siihen asti... Hihii ^_^
Tämä siis Rocky Roadia :P |
Eilisestä "kissanruoasta" tuli oikeasti näin nättiä. Lahjaideana loistava, mutta paha vaan että herkut ovat jo melkein loppu. Pari kertaa vaan on maistettu - hups :P Onneksi on kaikenmoista muuta tekeillä vielä :D
Vielä en ole ehtinyt kirjastopakettia avata, koska kotiin tulon jälkeen aloin heti tekemään sapuskaa. Yllättäen muksut valitsivat pizzan päivän ruoaksi ja jauhelihakastike jäi tulevaisuuteen.
Leikin pätevää emäntää ja tein tomaattisoseenkin itse. Maustoin tomaattimurskan suolalla, sokerilla, mustapippurilla, chilillä ja provencen yrteillä ja soseutin. Sitten piti tietenkin kiehutella nesteitä vähemmäksi... Tunsin oloni ihan mahtifiksuksi kun keksin laittaa siivilän tomaattisoossin päälle - se kun roiskuu aina pitkin poikin. Varmasti joku on tuon keksinyt ennenkin, mutta mä keksin sen ihan itse. Hyvä mä ^_^
Pizzataikinan ohjeen nappasin pikaisesti vuosikausien pelastajastani, kokkikirjasta jonka sain varmaankin kolmekymmentä vuotta sitten... Ja siltä kirja näyttääkin. Mahtava kirja, sieltä löytyy mm. teeleipien, sämpylöiden, muffinsien, omenapiirakan - ja pizzan - ohjeet. Mä en ole vielä(kään) niin pro keittiössä, että osaisin yhtäkään taikinaa tehdä ulkomuistista ja näppituntumalla, ihan parasta siis että perusohjeet on helposti saatavilla. Kiitos edesmenneelle kummitädilleni kirjasta <3
Vähän kärsinyt, mutta rakas :D |
Ja olutkin mulla on tänään pizzan kanssa! Olin tosin laittanut sen pakastimeen jäähtymään muutama päivä sitten, ja tänään vasta muistin sen olemassaolon... Tiedoksenne, että umpijäätynyt olut EI sula kahdessakaan tunnissa. Mulla on olut-slushia siis pizzani kanssa. maustoin sen sitruunamehulla. Nam? O.o
Eihän se tullut tietenkään uloskaan kun oli jäässä - siis tölkinavaaja ja lusikka avuksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D