Ensimmäinen viikko viidestä - done!

Melkein tosin on toinenkin viikko jo pulkassa... Näin mä laiskottelen että otsikotkin jää jälkeen ;)

Noniin. Ei se ensimmäisellä viikolla ainakaan vielä ollut yhtään niin kamalaa ollut kuin luulin. Luulin että alkaisin kulkemaan oksuämpäri kainaossa heti tiputuspäivästä yksi lähtien... Vaan ei.

Paha paha sairaala... Ei vaan huippuhoitoa ja ihania hoitajia Meilahden Syöpäsairaalassa.

Tosiaan, viime maanantaina oli ensimmäinen sytostaattitiputus. Jo osastolle mennessä tuli ihan hyvä fiilis, kun näin aulan hyllyssä laatikon jossa oli pipoja ja kaulahuiveja "kanssasisarille kanssasisarilta". Hirmu ihana ajatus kutoa päänpeitettä paleleville kaljuille. Jos osaisin voisin itsekin jotain väkertää - no kaulaliinan osaisin kyllä minäkin varmaan tehdä! :D



Kaikkea ihanaa oli tarjolla <3

Tällainen mulle!

Hoitaja joka tuli mua aulasta hakemaan, oli ihan hirmuisen ihana. Jotenkin välitön ja suora, mutta lempeä ja huumorintajuinen. Hoitaja seisoi huoneessa  mun pedin vieressä ihan koko sen ajan jonka tipat suoneen tiputtelivat, ja kertoi juttuja hoidosta ihan laidasta laitaan. Tuli turvallinen olo :) Heti alkuun sain jugurttiakin kun kerroin etten oikein ollut syönyt aamulla mitään. Pahoinvointia vähentää jos on pikkasen jotain saanut vatsan täytteeksi. Myöhemmin äiti toi mulle teetä - hyvää sekin.

Ensin nauratti, sit nipisti ja sit en enää vissiin niin tajunnu mikä on meininki ^_^

Ihan ensimmäisenä sain nieltäväksi allergialääkkeen ja pahoinvointilääkkeen. Sitten tuli tippaletku käteen - kanyylin laitto onnistuikin heti toisella yrityksellä, kiitos arpisten suonieni.... Tipasta sain ensin vatsansuojalääkettä, sitten  kortisonia. Kortisoni ja allergialääke annettiin siksi, että ensimmäinen kunnon myrkyistä aiheuttaa melko usein allergiaa. Siksi myös tiputusvauhti oli aluksi verkkaisempi ja vasta kun allergian mahdollisuus oli suljettu pois laitettiin tipat tippumaan normaalilla vauhdilla.

Tyrniä Meilahdessa <3

Ensimmäinen lääke oli paklitakseli. Mua aina hymyilyttää tuo lääkkeen nimi (niinkuin itse asiassa aika monenkin uuden lääkkeen nimi...) Tuohan kuulostaa enemmän remonttitarvittavalta tai hobittipilleriltä kuin vahvalta lääkkeeltä! Paklitakseli on lännenmarjakuusen nilasta eristetty solunsalpaaja - onko siistiä vai mitä! Se vaikuttaa solujen (varsinkin niiden syöpäsolujen, mutta muidenkin) jakaantumiseen ja sitä kautta tappaa ne. Toinen käytetty myrkky on karboplatiini. Hirmuisen hienoa kun lääkkeen pohjana on platinajohdos. Kun olin pieni, sain reumaani kultapiikkejä, joten enää puuttuisi jokin timanttipöly tai jalokivipillerit niin olisin arvotavaraa :D Karboplatiini häiritsee solun DNA:n toimintaa vaikeuttamalla sen korjausta.

Tiputukset hoituu pumpulla.

 

Hassusta paklitakselista ei tullut kuvaa, tässä platinainen litku.

 Kummastakin myrkystä tulee sivuoireita, tietenkin. Vaikka uusia syöpähoitoja koko ajan kehitetäänkin niin ei taida ihan ensi vuoden lääkityksissä vielä olla täysin sivuoireetonta myrkkyä... Näistä voi iho kuivua, sormenpäät ja varpaat halkeilla ja kynnet liuskoittua. Koska lääkkeet vaikuttavat nopeasti jakaantuviin soluihin (jollaisia juuri syöpäsolut ovat) vaikuttavat ne myöskin oman elimistön soluihin kuten ruoansulatuskanavaan, hiuksiin ja valkosoluihin. Siksi hiukset lähtevät päästä, vatsa voi olla sekaisin ja tulehdukset hoidetaan suoraan sairaalassa antibioottitiputuksella.

Ensimmäisellä viikolla en tuntenut juuri mitään ikävää, ainoastaan väsymys oli selvempää kuin normaalisti. Nyt kun toinenkin viikko on jo voiton puolella, olen käynyt halaamassa pyttyä muutamana päivänä. Huono olo on kuitenkin sellainen aika nopeasti päälle ponkaiseva fiilis, ei jatkuvaa etomista - kiitos hyvien pahoinvointilääkkeiden joita minullakin on kaksi erilaista käytössä. Luulen myös että olen hieman rasittanut itseäni liikaa... Tiistaina kävin kolmen vartin kävelylenkillä, sitten lähdin kaupungille ostoksille, sitten tulin kotiin ja oksensin ja sitten lähdin sädehoitoon. Keskiviikona oli sädehoito ja peruukin sovitus ja samalla reissulla vein äidin ravintolaan syömään - ja kotiintullessa sai taas halata pyttyä. Sitten oli Tärkeän Ihmisen kissan hakemisreissu, ja illalla puhuin jälleen norjaa. Tänään nukuin koko päivän ja kävin iltapäivällä sädetyksessä - eikä mitään pahoja oloja. Eli pakko se on tunnustaa, tarvitsen lepoa enkä pysty touhuamaan niin paljoa kuin haluaisin. Tylsää, mutta onneksi ohimenevää!

Selfie sädehoito-osaston pukkarissa :)

Sytostaattitiputuksen jälkeen oli tunnin lepotauko, jonka jälkeen menin sädehoitoon. Sädehoitoa on luvassa viidesti viikossa, joka ikinen arkipäivä. Siinäpä jotain duuniin verrattavaa, varsinkin näillä voimilla :)

Sädehoitoa on käytetty jo yli sata (!!!) vuotta. Sädehoitolaite on lineaarikiihdytin, joka tuottaa elektronisuihkun joka taas kohtion avulla muutetaan jatkuvaspektriseksi fotonisäteilyksi. Hienoja ja vaikuttavia sanoja. Säteily kuitenkin tuhoaa epätoivottua kudosta kohteesta ja nykyään säteet voidaan rajata hyvinkin tarkasti halutulle aluelle. Usein sädehoidosta ei edes tule sivuoireita - iho voi punoittaa ja kuivua hoidettavan alueen ympäriltä, se voi jopa palaa. Mutta esimerkiksi minulla kun hoidetaan ruokatorvea niin luvassa on erittäinkin äkämystyneet ja kiukkuiset limakalvot, nielemisongelmia, syömiskipuja ja kaikkea muuta mukavaa. Ja sitä varten onkin sitten taas lisää ja lisää lääkkeitä - eikä varmastikaan hyödyttömimpänä opioideihin kuuluvat kipulääkkeet.

Tämä on niin upea laite että tahdon kertoa tästä teille joku kerta enemmänkin - kunhan opin asioita itsekin!

Maanantaisin ehtii käydä pariinkin kertaan kahviossa herkuttelemassa - mikä on tässä tilanteessa kovasti hyödyksi. Herkuttelu siis :D

Tahdon käydä myös isotuoppiosastolla!

Perjantaina kävin ravintoterapeutilla. Sain vähän noottia siitä että olen levännyt ja nukkunut ja pötkötellyt liikaa. Sain siis ohjeen liikkua niin paljon kuin jaksan. Sain myös ohjeita ruoan terästämiseen voilla, kermalla ja  öljyllä - jotain mitä olin tehnyt jo aiemminkin. Smetanaa kuulemma voi pitää jääkaapissa aina - check! Kahviin kermaa eikä maitoa - check! Perunaan voita - check, makaroniin ja riisiin myös! Määrät vaan tahtovat jäädä kovin pieniksi syödessä, joten kertoja pitäisi sitten lisätä. Syödä pitäisi jopa kahden tunnin välein. Toisaalta, eipä tässä nyt muutakaan ohjelmaa päivisin oikeastaan ole... Lisäksi ravintoterapeutti kehotti käyttämään proteiinijuomia ja apteekista saatavia korvaavia ravintojuomia. Tullevat tarpeeseen etenkin sitten kun nieleminen on hankalaa - parhaimmillaan neljästä juomasta saa jo 1600 kilokaloria päivässä ja kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.

Niin vitamiinit... Niitähän en saa syödä nyt erikseen enää. Enkä hivenaineita tai muita lisiäkään. Kaikki vaikuttaa kokonaisuuksiin, jokin voi vaikuttaa sytostaattien toimintaan, joku voi rasittaa maksaa tai munuaisia eikä elimille haluta nyt yhtään ylimäärähommia. Joten ollaan sitten ilman. Vähän vaikeaa tällaiselle vitamiiniuskovaiselle mutta minkäs sille mahtaa. Ja magnesiumtasoja mulla seurataan nyt viikottain, joten ne hoidetaan tarvittaessa ainakin kuntoon!

Lauantaina pääsin Tärkeän Ihmisen pihaa haravoimaan. Joku saattaa muistaakin, että aiempina vuosina olen joutunut menemään haravoimaan Kaivopuistoa, kun yhtään pihaa ei ole ollut tarjolla :D Nyt kuitenkin on, ihana aurinkoinen, iso piha ja ihania vaahteranlehtiä jotka on paitsi kauniita myös kiitollisia haravoitavia. Haravoiminen on ihan mahtavaa. Lehtien säkittäminen ei ihan niin mahtavalta tuntunut - ennen kuin sunnuntaina kun tajusin tehneeni järjettömän hyvän takareisi- ja kankkutreenin lehtiä maasta nostellessani. Lisää tätä, ehkä?!

Kaunis rouva vaahtera!

Vaahteranlehdet säkeissä.

Paljon jäi taas asiaa kirjoittamatta, mutta jatkan seuraavalla kerralla. Peruukista ainakin kerron pian. Samoin on taas paljon ihania ihmisiä ja juttuja joita minun pitää päästä hehkuttamaan! Loppuun taas piristyskuvat :D

Kaapissa oli sei-annos sulamassa ja kissat yrittivät kumpikin vuorollaan päästä apajille. Toinen oveluudella keksimällä miten ovi aukeaa ja toinen (kuvassa) voimalla alhaaltapäin tyhjentäen.

Ruusuja, lokakuussa! :)

Muutoksesta ja haravointia.

Mä olen edelleen miettinyt muutosta ja muuttumista. Lähinnä siltä kantilta, että miksi jotkut ihmiset tuntuu pelkäävän sitä? Tietysti ymmärtäisin sen jos elämässään olisi kaikki mahtavasti, mutta - no, en ole tainnut tavata sellaista ihmistä vielä jonka elämässä jokainen pikkuasiakin olisi kohadallaan. Tuntuu kuitenkin että syitä muuttumattomuuteen löydetään vaikka mistä. Yleisin on varmaan se, ettei ole aikaa... Toisena tullee raha. Liikunnan kohdalla ei ehditä, ei osata, mikään ei ole mieluista, on kipeitä paikkoja, ei ole välineitä... Syömisen suhteen ei ehditä, ei osata, terveellinen ruoka on pahaa ja kallista... Ihmissuhteille ei ole aikaa, ei osata puhua, muut on liian hankalia, muut eivät ymmärrä. Huonot tavat, kalliit tavat, epäterveelliset tavat - kaikille löytyy aina hyvä selitys ja oikeutus.

Onko niin, että ihminen kuitenkin jollain tasolla rakastaa sitä pientä kurjuuttaan? Onko turvallisempaa kun on jotain mistä valittaa? Tuntuu että suomalaiseen mentaliteettiin etenkin kuuluu se että pysytään mieluummin siinä tutussa, pienesti epämukavassa tilanteessa kuin lähdetään kokeilemeen uutta ja vierasta. Onko syynä sitten riski siitä, että uusi ja vieras voi olla entistä huonompi vaihtoehto - en tiedä. Mutta siinäkin tapauksessa uusi muutos on aina mahdollinen.

Vai onko syy siinä, että ihminen ei luota itseensä, ei usko omiin kykyihinsä ja voimiinsa? "Minusta ei koskaan olisi siihen." "En mä pysty, yritin joskus eikä onnistunut." "Mulla vaan ei ole mielenlujuutta saavuttaakseni sen." "Mä olen liian väsynyt." Jokainen väsyy, suurin osa ihmisistä on työpäivän jälkeen väsynyt. Mutta onko se voimat vievää väsymystä vai väsymystä tavan vuoksi? Onko oikeasti sohvanpohja se paikka josta saa lisää voimaa ja piristystä? Ihminen pystyy jos oikeasti tahtoo. Pystyy vaikka mihin! Keinot löytyy, aikaa löytyy ihan varmasti, vähän luovuutta peliin niin löytyy oman näköiset ratkaisutkin.

Mulla oli viime viikolla pari tosi matalalentoista päivää. Tuntui ettei mistään tule mitään, että kaikki kaatuu niskaan ja epäonnistun taas. Taas? Koska mä oikeasti olen epäonnistunut? Mä olen tehnyt virheitä, mä olen hakannut päätäni seinään asioiden takia joita en pysty muuttamaan, mä olen tehnyt asioita vaikeimman kautta. Mutta niin kauan kuin mä olen asiat tehnyt, mä en ole epäonnistunut. Jos olisin jättänyt tekemättä, jättänyt kokonaan yrittämättä - silloin vois puhua epäonnistumisesta. Se, että yrittää ja tekee parhaansa, se riittää. Välillä ehkä pitää hetki kerätä voimia että jaksaa jatkaa, mutta periksi antaminen ei yleensä ole hyvä vaihtoehto.

Onneksi tuli viikonloppu ja arki katkesi. Se teki mulle tosi hyvää. Pari päivää ja asenne on taas ihan erilainen. Mä jaksan taas yrittää, selvittää, tehdä, hakea muutosta.

Ja jos en jaksais... Senkin mä olen kokenut ja tiedän että joskus tulee raja vastaan. Mutta siitäkin opin. Nyt tunnistan itsessäni ne asiat, jotka saattais viedä mut lähemmäs pohjaa. Osaan tiedostaa sen, ja repiä itseni olosta irti. Se ei vaadi paljoa. Se vaatii sen pienen onnistumisen tunteen, sen että saa aikaiseksi. Ja senkin mä tiedän, koska tarvitsen muiden apua.

Mutta mä en kuitenkaan puhu tuossa muutosvastarinnassa masennuksesta, vaan ihan tavallisista, ehkä vähän alavireisistä ihmisistä. Masennus on asia josta ei itseä revitä pois, se ei helpotu sillä että lähtee kävelylle tai hoitaa kyntensä.

Mutta pirteämpiin aiheisiin :)

Perjantaina näin pitkästä aikaa serkkuni Tampereelta, joka oli ihan hirmuisen ihanana ja ystävällisenä toiminut protskudiilerinäni. Olin ostanut kuponkitarjouksen, jolla sai kahdellakympillä kilon Leaderin proteiinipatukoita, mutta tarjous koski vain erästä Tampereella ja Oulussa toimivaa liikettä. Lähetin siis serkulleni sekä lahjakortin että listan lempimauistani, ja serkkuseni haki patukat liikkeestä. Hyvien sattumusten kautta näimme perjantaina pikaisesti Helsingissä ja sain eväskasani. Ihanaa avuliaisuutta, oon niin häpi että mulla on tuollaisia ihmisiä lähipiirissä <3

Riittänee joksikin aikaa :D

Vaikka olin jo melkein innostunut lähtemään baariin serkkuni vanavedessä, lauantainen Liikuntapäivä sai minut perumaan suunnitelmani. Enhän toki halunnut lähteä tutustumaan uuteen saliin väsyneenä saati huonovointisena. (Niin ne asioiden arvot muuttuu, ennen olisin lähtenyt baariin ja ajatellut että salille pääsee koska vaan...)

Bussissa matkalla Liikuntapäivää viettämään.

Lauantaina kävin siis ystäväni kanssa tutustumassa Tikkurilan Satsiin. Ihan mahtava tilaisuus, koska olin miettinyt kyseistä salia uudeksi vakipaikakseni. Eikä ajatus tutustumiskerralla haihtunut. Vaikka tällä hetkellä mulla ei valinnanvaraa olekaan, niin tuo Sats kyllä pysyy vahvasti mielessä siihen asti kunnes mun varannot antaa periksi vähän kalliimpaan saliin. Vastaanotto oli tosi iloinen ja pirteä, tuli heti tervetullut olo. Paikka oli ehkä ensialkuun vähän sokkeloisen oloinen, mutta mun suuntavaistolla se ei ole mikään ihmekään. Kuntosalin puolta vilaistiin aika pintapuolisesti, ja vähän aikaa veivattiin Wave-laitteessa - kunnes päästiin jumppasaliin. Ja tietysti bodypumppiin, mun lempitunnille :D Suoraan takariviin, ettei kukaan näe horjuvia viimeisiä kyykkyjä tai otsaan kolahtavaa ranskalaista punnerrusta ja kamppeiden keräykseen.

Tunti oli ihan mahtava. Hikoilin alusta loppuun kuin pieni orava ja sain tuntumaa lihaksiin ihan eri tavalla kuin kuukausi takaperin. In Shapesta on siis eittämättä ollut apua... Deltoideukset ja trapezius tekivät töitä silloin kun kuuluikin, ja peräosastokin oli kyykkyjen aikaan hommissa etureisien sijasta. Hienointa tietenkin oli illasta nouseva lihasjuili - tiesipähän tehneensä :D

Liikuntapäivä oli tosi hieno mahdollisuus päästä katsomaan uusia nurkkia - nuo tuntienkin hinnat kun normaalisti on sen verran huimia ettei tutustumiskäynti hirveästi houkuta. Lauantaisen käynnin lisäksi Liikuntapäiväläiset saivat kaksi ilmaista lisäkertaa - ja ne taas voi käyttää jossain toisessa paikassa ja tutustua vaikka useampaankin ketjuun. Minä ja ystäväni tosin olemme jo juosten menossa seuraavaan lauantaipäivän pumppiin :D

Täällä lisää Liikuntapäivästä :)

Sunnuntaina oli tiedossa lisää hauskuutta samaisen ystävän kanssa. Tai no, hauskuudesta saattaa olla eriäviä mielipiteitä... Ihan kaikki mukaan pyytämäni ihmiset eivät tajunneet koko homman ideaa. Esikoinen ilmoitti mun olevan "täysin no-life" koska olin asiasta niin innoissani...

Me lähdettiin Helsinkiin haravoimaan!

Jep, toinen Vantaalta ja toinen Espoosta ja intopiukeana Kaivopuistoa haravoimaan! Eikä tilaisuuden lisäksi muuta meidän ilahduttamiseen tarvita kuin lainaharavat käyttöön ja lupaus kahvista ja pikkupurtavasta työn lomassa.

Itsekin kyllä ajattelin, että käydään vähän kokeilemassa, että eihän sitä jaksa tuntiakaan. Vaan niin kävi että haravat viuhtoi kaksi tuntia ja ihan kiitettävät alueetkin saatiin kahteen pekkaan siistittyä. Oli ihan hirmu mukavaa. Ilmakin oli just eikä melkein sopiva - luvattua sadetta ei kuulunut, mutta aamuinen auringonpaistekin vaihtui sumuun... Aurinkoisena päivänä olisikin tullut liian hiki :D 

Varmastikaan haravointi ei ole yhtään niin mukavaa jos piha on oma, se on aina lehtiä täynnä ja työ on pakko tehdä - mutta näin vapaaehtoisesti se oli ihan mahtavaa. Lisää yhteisharavointeja, kiitos! 

Arvatkaa mitä osallistujat sai? Oranssit paidat? Mistä arvasitte? Ja työhanskat lisäksi, kiitos Fiskars :)

Pakollinen "Raking the lawn"-kuva ja evästykset :P

Mun lehtikasat, ennen- ja jälkeen-kuva ja hiiri (RIP) jonka meinasin haravoida tuusannuuskaksi. Haravoin sen sitten varovasti lehtikasaan piiloon.

Kaivari oli kaunis sumuisenakin.

Sunnuntaina otin taas itsestäni mitat. Meinasin olla pettynyt, kun en olekaan kasvanut kummoisia senttimääriä. Reisien lisäsentitkin pistin edellispäivän pumpin ansioksi. Mutta sitten olikin taas asennemuutoksen aika ja päätin olla tosi iloinen siitä että olen melkolailla samankokoinen kuin Superdieetin alkaessa elokuussa, mutta lähes kolme kiloa painavampi!!! Sehän on ihan mahtava tulos! Se kertoo suoraan siitä, että muhun on tullut lisää lihasta eikä lisäpaino ole rasvaa. Mä olen tiiviimpi kuin ennen! Motivaatio tähän elämänmuutokseen kasvoi hetkessä kohisten ja tuli hyvä olo itsestä. Vaikkei muskelit vielä pursuilekaan t-paidan hihasta tai shortsien lahkeesta, niin mä oon saanut aikaiseksi aika paljon! Kuvia itestäni en kuitenkaan vielä uskaltanut ottaa. Ettei vaan se, ettei niissä näy kummoistakaan eroa lyttäisi mahdotonta innostustani. 

Mutta äiti kyllä huomasi eron haravointikuvista. Olen kuulemma vahvemman näköinen. Timmimpi, tyytyväisempi, elämäniloisempi. Ja äitiähän pitää aina uskoa <3

Paljastan mittani O.o

Ja sitten liuta ruokakuvia... 

Joskus oon niin tosi laiska että syön ruuaksi puuroa protskujauholla ja kasviksina läjän porkkanaa.

Joskus ruualle tapahtuu kaahaava kissa.

Mun uusin suursuosikki - valkosuklapudding mustikkakeitolla :P Suosittelen ihan ehdottomasti, kokeilemisen arvoista!

Puddingit vaan on aina niin nättejä että niitä pitää kuvata. Ja vadelmat :)

Aamupala vähän versioituna.

Vaikka yleensä juon aamupalani pirtelönä, niin välillä nälkä on heti aamusta niin hurja että puuro pitää saada puurona ja protskut puddinkina. Ja lääkkeet ja vitskut tietty kuvassa mukana.

Tein pinaatti-jauhelihapastaa kananmuna-maito-kastikkeella. Ainekset vaan oli nätimpiä kuin itse lopputulos XD

Couscous-hässäkkää.

Onneksi on ihana ihana In Shape-ryhmä facebookissa ja sieltä saatavat ruokavinkit... Juustomakaroni, meni lentämällä vakioruokiini!

Olkoonkin kuvassa raakaa jauhelihaa, muttakun värit oli niin nätit taas XD

Vaihtelun vuoksi katkarapu-muna-voikkareita. Mulla on outo suhde katkiksiin... Välillä niitä on pakko saada, niinkuin tällä kertaa, ja sitten en halua edes kuulla niistä seuraavaan puoleen vuoteen.

Ja sitten välillä syön ihan mitä huvittaa. Tällä kertaa makaroni ei huvittanut yhtään.
Oli muuten hyvää - broilerin ohutleikettä, halloumia ja kidneypapumuhennosta sipulilla, valkosipulilla ja chilillä :P

VIHDOINKIN!!! Leaderin mustaherukkapatukka... Parasta ikinä!!!

Ostin salmiakki-suklaamanteleita. Muistin ottaa kuvan täässä vaiheessa.

Ööh... Hiilaritankkaus???? Meneekö läpi?

Viime viikolla ilmestyi kauan odottamani Fit, jossa on juttu Emmi Sylanderista. Kipitin heti ilmestymispäivänä kauppaan lehden perässä. Tykkäsin :)

Piristin mä itseäni hoitamalla ne kynnetkin... Kuvia vaan en niistä osaa ottaa -_-

Ja pakollinen syksyä, syksyä-kuva. Ihan omassa kotopihassa enkä ollut meinannut edes huomata tätä kaunokaista :)

Siinäpä kaikki tältä erää. Lupaan olla reippaampi ja kirjoitella teille pian lisää. Ei enää ihan näin pitkää taukoa :)

Hirmu sateisen yön ja pilvisen aamun jälkeen mä näin juuri pienen palan sinistä taivasta! Aurinkokin tuntuu yrittävän päästä esille. Pitäisköhän lähteä kävelylle? :D