maanantai 28. syyskuuta 2015

Valmistelua ja fiilistelyä




Noniin. Mitähän kaikkea tässä kolmen viikon aikana on tapahtunut ja päässä pyörinyt...

Pääsin sairaalasta, niin heti kotimatkalla piti päästä ostamaan uutta hiusväriä. Ajattelin että jos tämä tukka kuitenkin pian lähtee niin saa ainakin luvan olla hetken hauskempi ja pirteämpi. Siispä blondaus alle ja pinkkiä peliin. Toisaalta - nyt tätä tulee enemmän ikävä koska olen tykännyt tästä hurjasti -_-


Väriä päähän!

Aika monta päivää meni kotona vielä syömiseen totutellessa, mutta oli vaan pakotettava itsensä mussuttamaan ihan mitä vain. Viiden päivän osastoreissu oli tiputtanut painoa kaksi kiloa ja kuten tiedätte mun tavoite on saada painoa lisää, ei menettää vaivalla hankittuja grammoja... Ja aika vaivalla olen saanut sen sitten nostettua normaaliin ja pidettyä siinä. "Ylimäärää" en oo onnistunut saamaan, mikä on ymmärrettävää mutta aina yhtä tylsää. 

Huomenna kuitenkin alkaa viiden viikon kemosädehoitoputki, jonka aikana on odotettavissa pahoinvointia ja entistä rikkinäisempi ja kipeämpi ruokatorvi. Jipii - juuri kun olen muutamana viime päivänä alkanut olla ihan väleissä tuon röörimörön ja stentin kanssa. Nyt siis tulee olemaan entistä vaikeampaa pitää kiinni kiloistaan... Onneksi mulla ei ole mitään sitä vastaan että mussutan juustoja, laitan kahviin kermaa tai otan huikan öljyä silloin tällöin. Ja jos rööri antaa myöden niin voin jopa uhrautua syömään pullan silloin tällöin ;)

Stentti tuntui pitkään palalta kurkussa. Nyt se tuntuu enää pieneltä palalta. Usein on tuntunut että sylkeä erittyy normaalia enemmän ja se on harmittanut koska nieleminen on tuntunut normaalia ikävämmältä. Tai voihan toki olla että asiaan (siis siihen syljen määrään ja nielemistahtin) vain on kiinnittänyt huomiota ensimmäistä kertaa elämässään kun se nieleminen ON ollut hakalaa... Hmm... Muna vai kana?


Mun muhkuraiseni ^_^
 Jo ennen osastolla käymistä musta siis otettiin TT-kuvat ja tehtiin pet-scan. Niistä kerron tarkemmin myöhemmin ja samalla esittelen hyvin syvällisiä ja paljastavia kuvia itsestäni - sillä kukapa ei haluaisi itselleen kaikkia mahdollisia läpivalaisukuvia? :D Tietokonetomografiassa näkyi kohdun kohdalla suurentumaa, mikä tietenkin oli tutkittava tarkemmin. Ja kun kohtu vielä PET-kuvauksessa "latasi", eli imi itseensä radioaktiivista ainetta sisältävää glukoosia aivan kuten tekee kasvain tai tulehduskin, sain lähetteen Kätilöopistolle asian tarkastamiseksi.

Kättärillä minut tutki hirmu mukava vanhempi herraslääkäri, joka kertaheitolla kumosi ennakkoluuloni miesgynekologeja kohtaan. Kättelystä alkaen jännityskin karisi. Kohtuni ultrattiin ja lääkäri totesi kohdun laturin olevan mitä ilmeisimmin ihan normaali myooma, eli hirmu yleinen kohdun lihaskyhmy. Ja koska olin Kättärillä ja ultrassa niin tokihan pyysin muhkurastani oman printin, niinkuin talossa usein on tapana. Olin tosin lääkärin mukaan ensimmäinen joka tahtoo myoomastaan kuvaprintin, mutta ystävällisenä miehenä hän nappasi minulle mahdollisimman tarkan kuvan juurikin muhkusta. Muhku tarkastetaan helmikuussa uudestaan ja silloin tiedetään tarvitseeko sille tehdä jotain tai mitään.

Syssyä <3
 Seuraava röörimörköön liittyvä tapahtuma olikin sitten lääkärin tapaaminen Meilahden Syöpäsairaalassa. Nyt siis pääsin itse pääkallopaikalle, taloon jonka nimessä on jotenkin hirveän huono soundi... Tapaamiseen sai ottaa läheisen, joten minä raahasin mukaan Äiskän ja Elämäni Tärkeän Ihmisen. Lääkäri ja sen jälkeen syöpähoitaja kertoivat hoitosuunnitelmastani, aikatauluista ja muista tulevista asioista. En siis ollut ainoa jolla oli paljon kysyttävää niin muidenkin kysyjien oli hyvä olla paikalla.

Ensin kuulin Sen Tärkeän Päivämäärän. 28.9.2015. Silloin saisin ensimmäisen satsin myrkkyjä tiputuksessa, ja tämä tulisi toistumaan joka maanantai viiden viikon ajan - jos vain suunnitelmat pitävät enkä satu vaikka tulemaan kipeäksi. Tiputuksessa menisi pari tuntia, ja sen jälkeen olisi vuorossa sädehoito. Sädehoitoa olisikin luvassa hieman myrkytyksiä useammin - joka arkipäivä saman viiden viikon ajan. Äiti lupasi tulla kanssani tiputukseen joka ikinen kerta, ja Tärkeä Ihminen lupautui kuskaamaan minua sädehoitoon kaikkina muina päivinä kunhan ajat saataisiin sovittua työpäivien jälkeen.

Hiukset tulisivat lähtemään toisen tai kolmannen tiputuksen jälkeen. Tulisin saamaan maksusitoumuksen peruukkiliikkeeseen josta voisin hakea mieluisan sairastelutukan itselleni. Ihan jännittävää sekin.

Lisäksi sairaslomaani jatkettiin vuoden loppuun, sillä leikkaus olisi suunnitteilla joulukuuksi. Ja tietenkin sähköisesti lähti apteekkien tiedostoihin läjä reseptejä... Vahvoja kipulääkkeitä, pahoinvointilääkkeitä ja antibioottiliuosta suun sammaksen hoitoon. Kuulostaa lupaavalta, eikö? Pyysin myöskin myrkkyjeni nimet paperille - että voisin googlailla niitä itse kotona, tietenkin. Toinen myrkkyni tulee olemaan lännenmarjakuusesta eristetty aine, ja toinen platinapohjainen. Hirmu hienolta kuulostaa tuo platina - muksuna minuun on pistetty kultaa reumahoitona, nyt tiputellaan suoneen platinaa, seuraavaksi tahtoisin ehkä timanttipölyä. Johan sitä voisi sitten tuntea olonsa arvokkaaksi, eikä ainakaan ollenkaan rihkamaksi :D

Simulaattori kuulostaa coolilta...


 Viimeinen hoitoihin valmistava käynti olikin sitten sädehoidon ohjelmointia varten. Tämäkin juttu on niin siisti, että ansaitsee kyllä oman postauksensa myöhemmin... Pitkän odotuksen jälkeen pääsin simulaattoriin, elikäs taas yhteen TT-kuvaukseen. Pistettiin tippakanyyliä ja ruiskutettiin jodipohjaista varjoainetta ja tunsin taas lämpöä rintakehässä ja pissat housussa - siis TUNTUI siltä, oli ihan huojentavaa tietää että niin ei tunteesta huolimatta ollut kenellekään koskaan käynyt. 

Nämä laitteet on upeita :)

Röörimörköni paikannettiin siis ilmeisen tarkasti, ja koneelle ohjelmoitiin oikeat sädetyssuunnat ja sädeannokset. Lisäksi sain kolme mahtavaa tatuointia joiden mukaan sädehoito joka kerta suunnattaisiin. Ehdotin hoitajalle että uusi lohikäärmekin voisi olla paikkaa merkkaamassa, mutta hoitaja väitti etteivät taiteelliset lahjansa olleet sitä tasoa että olisin kuvaan kovin tyytyväinen. Jouduin siis tyytymään kolmeen neulalla ja musteella tökättyyn pisteeseen. Yhdet kumpaankin kainaloon ja yksi rintakehään - kuten näette upeasta kuvasta alta!


The Tatska 2/3

Yksi salaperäinen kortti ja kortin mukana tullutta ihanan lohduttavaa lakritsiteetä <3
On ollut ihan mahtavaa huomata miten ihmiset huolehtivat, välittävät ja tsemppaavat. Ja miten paljon näitä ihania ja piristäviä ihmisiä onkaan! Olen saanut salaperäisiä kortteja ihmisiltä joita en ole koskaan tavannut elävässä elämässä mutta jotka tuntuvat kovinkin tutuilta jo ihan nettituttavuuden perusteella. Nämä kortit on toki allekirjoitettu niin salaperäisesti että saatan monesti vain arvailla lähettäjän oikeaa, tarkkaa henkilöllisyyttä. Viimeisimmän kortin mukana tuli lakritsateetä - mikä mahtava yllätyslahja, ja vielä juuri kun saavuin kaupasta kotiin herkkupulla kassissani! Lisäksi sain itseaskarrellun kortin töistä - on mahtavaa tietää että sielläkin minua ajatellaan ja tsempataan. (Siitä huolimatta että olen saanut paikan hirveään pulaan olemalla ikävä, sairastumalla ja jäämällä pitkälle löhölomalle - näin aivoni tahtoo välillä yrittää inttää... Höhlä.)

Appelsiiniakin! Oikeasti, applesiinia vuosien tauon jälkeen!
Nyt tällä viikolla opin ja uskaltauduin syömään paremmin kuin aikoihin. Ihan oikeaa ruokaa, pizzaakin, kukkuralautasellisia hedelmiä... Ja huomasin että pystyn syömään muun muassa applesiinia, joka on jo vuosia aiheuttanut niin kovasti närästystä että olen suosiolla jättänyt sen ruokavaliostani pois. Monesti olen mielessäni kiukutellut kun olen bussissa haistanut jonkun eväsmandariinin ihanan tuoksun... Tämä mahtava supervoima joka saa minut syömään mahdottomiakin ruoka-aineita taitaa tosin ehkäpä johtua ihan siitä seikasta että rööristentin asennuksen jälkeen olen vakituisesti syönyt happosalpaajaa tuplamäärän entiseen verrattuna. Ehkä vahvat kipulääkkeetkin auttavat asiaa, en tiedä. 

Nyt kuitenkin suren jo etukäteen sitä, että sytostaatit ja sädehoito tulevat melkoisen varmasti saamaan ruokatorveni entistä kipeämmäksi limakalvojen kärsiessä myrkyistä ja sädehoidon paikallisoireiden ilmaantuessa. Oh well, kaikkea ei voi saada, mutta appelsiinia voin ehkä syödä vielä jonkin aikaa :D



Tässäpä tämä. Asiaahan mulla olisi vaikka kuinka, mutta nyt ollaan jo maanantain puolella ja aamulla on aikainen herätys.  Ellen nyt herää jo ennen kuutta kurkkimaan verikuuta, niin aikaisin on silti herättävä kun on taas kerran lähtö Meilahteen. 

Olisin voinut kertoa siitä miten olen stressannut kulmakarvojen menettämistä, sillä en ole koskaan joutunut piirtämään kulmiani, ja siitä miten olen kysyessäni saanut asiaan hurjasti vinkkejä ja jopa tarjouksen opastaa piirtämistä kädestä pitäen! Siitäkin olisin voinut kertoa enemmänkin miten Elämäni Tärkeä Ihminen osti mulle uuden sängyn - korkeamman kuin vanhan, että mulla olisi sitten kipeänä ja huonovointisena helpompi kaatua sänkyyn ja könytä sieltä ylös <3 Tai siitä miten hassujakin ajatuksia tulee kun miettii ja suunnittelee kaljun pään peittämistä, miten tätiperuukit pelottavat ja millaisia vinkkejä olen saanut ripsettömien luomien meikkaamiseen......

Mutta nyt on ihan oikeasti saatava hetki unta ennen huomisen seikkailua. Siispä... Until next time! <3

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Suunnitelmat uusiksi!

Rimpula täällä taas. Piiitkästä aikaa...

Mun piti herättää blogi henkiin nyt alkusyksystä ja kertoa mitä kivempia juttuja. Juttuja siitä miten olen ollut töissä kuntosalin siivoojana jo alkuvuodesta ja miten meidän Fressi on ihan huippumesta. Siitä miten duunin kautta päätin vihdoin lähteä opiskelemaan personal traineriksi - jotain mitä oon halunnut jo muutaman vuoden. Sitten oisin kertonut mitä kaikkea opin koulutuksessa, mitä siellä tehdään ja miten omat huipputreenit kulkee.



Mutta tulikin kapuloita rattaisiin ja suunnitelmat heitti ihan häränpyllyä. Siis niin että koko elämä meni jotensakin uusiksi...

Ihan heinäkuun lopussa oli tarkoitus jäädä viikon kesälomalle. Iskikin armoton närästys, joka viikossa paheni niin että marssin työterveyslääkärille. Ensimmäinen lääkäri totesi tilan ruokatorventulehdukseksi, ja se siitä. En ollut kuitenkaan tyytyväinen pelkkään lääkkeen vaihtoon, joten marssin seuraavana päivänä toiselle lääkärille. Tuloksena viikon sairasloma ja kiireellinen lähete gastroskopiaan.


Gastroskopiaan pääsin Peijakseen jo kahden viikon päästä, ja sitten alkoikin ryminä tän Rimpulan elämässä. Ruokatorvi oli tosi tulehtunut, tutkimus sattui ekaa kertaa ja vertakin tuli. Lisäksi tarvittiin vanhempi lääkäri saamaan letku ruokatorvesta läpi. Tuloksena oli se, että röörissä on kasvain. Koepaloista selviäisi enemmän. Säikäytti tuo jo aika paljon. Etenkin kun googlaamalla hakusanat "ruokatorvi kasvain" tuloksena oli vain asiaa ruokatorven syövästä ja kirpaisevia selviytymislukuja. 

Viikonloppuna menin pt-koulutuskokonaisuuden pohjakurssille. Pitihän se käydä. Oli ilmottauduttu ja opiskelut maksettukin helmikuuhun asti. Tykkäsin kovasti - vaikka asia oli perushuttua niin jotain tarkentavaakin opin ja ryhmän kanssa tehdyt treenit oli tosi kivoja.



Vaan siihen se jäi. Mun opiskeluni. Tai lykkääntyi kevääseen. Ramppasin tt-kuvissa, odotin tietoa koepaloista ja riivasin hoitajia joka suunnalla soittelullani. Ja sitten se tieto tuli - kasvain se on. Eli syöpä. (Syöpä on muuten karmea sana, jotenkin kalmalta kaikuva...) sillä hetkellä näytti siltä ettei se olisi levinnyt, mutta lisätutkimuksia tarvittiin. Kiireellisenä taas eteenpäin - pet-kuvaukseen, verikokeisiin, sydänkäyriin, spirometriaan ja sitten tänne...



Nyt pötkötän Meilahdessa Thorax- ja Esofaguskirurgian osastolla torstaisen nukutuksessa tehdyn gastroskopian jäljiltä. Koitettiin ahtauman laajennusta, tuli halkeamaa ja nyt mulla on röörissä stentti. (Eli ruokatorviproteesi, mutta sekin kuulostaa kaamealta.) Sellainen putki joka pitää röörin auki. Syötävät on mössöjä ja pehmeitä ja syöminen on hoidettava pystyasennossa koska ruokatorvesta puuttuu nyt se normaali ruokaa eteenpäin vievä liike eli peristalttinen toiminta. (Hienoja sanoja tässä oppii jos ei nyt kyllä paljon muutakin!)



Tiedossa on kahden kuukauden sairasloma, sädehoitoa ja sytostaatteja ja sitten leikkaus jossa pätkäistään paha pala ruokatorvesta pois. Siitä sitten pikkuhiljaa palailen elävien kirjoihin. Tarkoitus mulla olisi kuitenkin kertoilla miten menee ja miten asiat etenee. Faktaa ja juttua, mutta ihan täysin eri asiasta kuin alun perin piti.

Nyt Rimpula tahtoo vaan rimpuilla takaisin vahvaksi. Sitten joskus myöhemmin vielä vahvemmaksi, kun on sen aika.


Loppuun vielä kaksi kissakuvaa, koska kissakuvat piristää aina :)