sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Materia, arvot ja Mtv


Satuinpas katsomaan Mtv:ltä (siis siltä kanavalta joka ennen soitti musiikkia ja sillä ansaitsi M-kirjaimen nimeensä) vanhaa tuttua Cribsiä. Tiedättehän, se ohjelma jossa julkimot esittelee hillittömiä lukaaleitaan ja autorivejään... Ja se pisti ajattelemaan.

Sanon nyt jo alkuun että tän päivän päivityksessä tullee paljon mielipide- ja makuasioita, joten mun jutuista ei kannata ottaa nokkiinsa ;)

Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta että rahan pitäis näkyä. Mä en ymmärrä kalliita autoja, en isoja ja rahalla tehtyjä koteja, en edes merkkivaatteita. Ja vaikka koulutuksen puolesta vois muuta olettaa, en mä myöskään ymmärrä yletöntä tekoripsien, -kynsien ja -hiusten laittamista.

Etenkin tuo merkkien palvonta on aina saanut mut vähän takajaloilleen. Mun mielestä tuote josta vamasti huomaa merkin, on sellainen mainostavara jonka käytöstä pitäisi maksaa ihmisille - tai vähän niinkuin sponssina jaella ilmaiseksi.

Nuo Cribsin asunnotkin on jotenkin niin dollareilla ostettuja ettei niissä näy asukkaan persoona ollenkaan. Kaikilla on sama massiivinen sohva, kivipöytä, jalkalamppu ja jättimäinen kukka-asetelma. On jättijääkaappi ja kuntosali jota ei käytetä. Telkkaria ei katsota vaan käytetään omaa leffateatteria. Uima-allaskin vain kuuluu olla. Mä en tahtois asua hotellin näköisessä kodissa. Ei sen puoleen, mä olen niin nirso ettei mulle kelpais kovin moni sisustuslehtien näpsäköistä lukaaleistakaan. Mä tahdon että mun kodissani - yhtälailla kuin mun elämässä muutenkin - näkyy että se on mun. Kaikkien ei tarvitse siitä pitää, mutta mun persoonani on jotain muuta kuin yleisystävällistä skandinaavista muotoilua. Mun mielestä kodissa pitää näkyä luovuus ja sitä kautta sellainen tietty kotikolomaisuus ja se, että sitä kotia ajatellaan ja rakastetaan. Siksi mä en koskaan vois asua valmiiksi sisustetussa asunnossa jossa jokaisella tavaralla on valmiiksi mietitty paikka. Mulla on ollut sohva keittiössä, verhoja pöytäliinoina, kaulahuivi verhona, joulukoristeita seinällä ympäri vuoden ja jätesäkeillä peitetty seinä - unohtamatta videonauhaa verhona.


Tavara. Mä en vaan tykkää siitä enää samallailla kuin muutama vuosi sitten. Reilu vuosi sitten mä tyhjensin oman ja lasten vaatekaapit kirpputorille. Samalla lähti muutakin tavaraa. Muuttaessa Kierrätyskeskus sai yhden autollisen tavaraa myytäväksi ja läheinen Lähetyskirppis vielä muutamat jätesäkilliset kierrätyskuormasta unohtunutta tavaraa. Uudessa kämpässä jäikin sitten muutamia laatikoita ja kaappeja tyhjäksi. Totta kai mulla on edelleen tavaraa, mutta mulla on käyttötavaraa sen verran kuin tarvitsee eikä montaa kaapillista vaatteita vaan koska... Niin, miksi edes oli? (On mulla edelleen aika monta bilemekkoa vaikken kummemmin edes biletä, niitäkin voisi vielä vähentää...)

Jotenkin se materian väheneminen on vapauttanut ajatuksia muuhun kuin miettimään sitä mitä ympärillä on. Mä olen kääntynyt aika paljon sisäänpäin ja miettinyt sitä(kin) mitä mä haluan näyttää itsestäni ulospäin. Mun mietintöjen lopputulos on se, että mä haluan näyttää ulos sen mitä on mun sisällä. Ja siihen ei edelleenkään liity hienot kulissit tai hillityt mielipiteen osoitukset (kuten taidatte juurikin huomata). Mä olen hirveän yksinkertainen sisältä. Mä tahdon tehdä hyvää sekä itselleni että muille. Mä arvostan tekoja enemmän kuin sanoja ja sisältöä enemmän kuin pintaa. Mulle ei millään sopisi hulppea auto parkkiruutuun kun mä itse olen enemmän ruosteinen pyörä.





Siis oikeasti tyhjä tila mun ympärillä on täyttänyt mun ajatuksia. Kun mun ei tarvitse miettiä materialistisia halujani, niin mä voin keskittyä sisäisiin haluihini. Esimerkiks siihen että potkin itseni lenkille vaikka ois sokeriväsymys päällä (mitenkäs tuo sokerikin nyt kummittelee mielessä... ehkä koska kaapit on edelleen sitä täynnä -_- ) Tai siihen millainen mä haluan olla - sisältä.


Arvatkaa tekiskö mun mieli tyhjentää asuntoa lisää? Jep.

Mulla on ollu materiakauteni kyllä myöskin. Siksi mä uskallankin väittää että sillä yritetään paikata jotain koloa henkisellä puolella. Koska ainakin omalla kohdallani mun olo on parantunut sitä mukaa kun materia on vähentynyt. Tai sitten materia on vähentynyt sitä mukaa kun olo on parantunut. Lopputulos on sama. Mä tykkään itsestäni enemmän kun mulla on vähemmän vaatetta, muumimukeja, koristekorkkareita, meikkejä, käsilaukkuja.... Tietääkö muuten joku minne voisi lahjoittaa ison kasan cd-levyjä ja dvd-leffoja? :D


Jotenkin sillä tavaramäärällä ja merkeillä ja hinnalla tahdotaan näyttää että menee hyvin. Mut se saa kuitenkin lähinnä vain epäilemään että meneekö? Rahallahan saa vain kaikkea näkyvää. Entä se osa elämää jota ei voi nähdä? Onko Jaguaarissa itkeminen oikeastikin kivempaa kuin pillittäminen bussissa? Entä jos bussissa ei itketäkään niin paljoa kuin Jaguaarissa?

Lisää vettä tähän mun ajatusmyllyyn laitto Sara Sievisen blogikirjoitus ulkonäöstä. Tuo rahamaailma työntää lonkeronsa jo niinkin syvälle kuin ihmisen käsitykseen itsestään. Kukaan ei kai voi olla hyvä tai kelvollinen ilman että laittaa rahaa ulkonäköönsä? Jos ihminen ei kelpaa itselleen sellaisena kuin on, voi olla aika vaikea uskoa että kelpaisi jollekulle muullekaan. On aina vain näytettävä paremmin kiillotettua pintaa ja pian sä et voi edes ystävilles näyttää mitä on siellä pinnan alla. Oikeasti tuntuu siltä, että ihmisten ominaisuudet, taidot tai luonne painaa vaakakupissa nykyään melkoisen vähän... Ajatellaan että se Cribs-pinta on se persoona joka hehkuu ihmisestä ulospäin, ja se täytyy ostaa. Ja jos ei siihen ole rahaa, otetaan lainaa. Seiskajulkkikset näyttää siitä hyvää mallia miten pinta tuunataan kuntoon ja maksellaan myöhemmin - jos pystytään. Ja nuoret tytöt saattaa oikeastikin ajatella että se on ok tapa toimia.


Voi itku. Tästä tuli nyt aikamoinen purkaus. Mut sellainen mä olen; kun asia on mulle tärkeä niin mä tykkään välillä paasata :) Mua on sen takia luultu useasti suuttuneeksikin kun puhkun ja puhallan sydämeni perukoilta mielipidettäni. Mä en osais olla sellainen beigen tasainen ihminen jonka mielestä asiat on "ihan kivoja". Ja siksi mun on vaikea päästä joihinkin ihmisiin "sisälle" jos en ole koskaan kuullut yhtään hengästyttävää mielipidettä tai nähnyt sitä säihkettä mikä ihmisessä tuikkii kun puhuu jostain itselleen tärkeästä - oli se sitten mielipide, harrastus tai intohimo muuten vain. Siksi mun on myöskin vaikea ymmärtää sitä jos vaietaan vaikeiden asioiden edessä mieluummin kuin sanotaan oma mielipide, välillä pienissäkin asioissa. Ei haluta vahingossakaan ärtyä mistään eikä ärsyttää ketään.

Mun paasaaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö tahtois kuulla muiden mielipiteitä tai etteikö mun ajatukset asiasta vois muuttua. Päinvastoin - tottakai ne voi muuttua! Ja siksi mä haluan kuulla muiltakin ajatuksia ja mielipiteitä - "ihan kiva" jutustelu ei johda mihinkään.

Olen puhunut. Saa vapaasti ärtyä.
On mullakin materiahöpöä - vähän. Mut tiarassa ei oo oikeita timantteja, vaikka ehkä ajattelittekin niin :P

Todistekuvia siitä että oon syönyt vähän paremmin, useammin ja enemmän ^_^

Mä kiillotin mun ulkokuorta uudella hiusvärillä!


Edit. Voi huutonauru... Mun blogiin on päädytty Googlen kautta hakusanalla vilautus! Mahto olla pettymys kun vilauttelinkin vaan lahjaideoitani XD

4 kommenttia:

  1. Hei mä tykkään sun blogista ja sun ajatuksista! :) Päätin olla aktiivisempi kommentoija tänä vuonna ja kommentoida kun tuntuu että on jotain sanottavaa!
    Mulla on ihan samanlainen olo materiasta ja tyhjästä onnesta mitä se mukamas tuo. Mä olin ennen ihan hirveen materialisti, ehkä vielä nykyäänkin vähän, mutta en läheskään niin paha kuin ennen. En voi kylläkään vastustaa uusien vaatteiden shoppaamista, mutta tosin nykyään siihen vaikuttaa se, että on niin paljon kivempi ostaa niitä kun on paljon pienempi ja itsellä hyvä olla! :) Ennen se oli lähinnä lohdustusmielessä, ihan kuten epäterveellinen syöminen ja juominenkin. Kompensoi pahaa oloaan jollain mikä tekee hetkeksi hyvän olon, mutta loppujen lopuksi vaan pahemman olon.
    Kuitenkin nyt kun itsellä on hyvä olla ja asioita on oivaltanut, niin tuntuu siltä, että haluaisi laittaa niitä rahoja paljon enemmän kokemuksiin, kuin materiaan ja se on aika mahtavaa. Tajusin sen nyt kun luin tän kirjoituksen, wau. :D Huomata siis kuinka paljon ajatusmaailma muuttuu lyhyessä ajassa vain siksi, että alkaa tekemään asioille jotain muuta, kuin että yrittäisi sysätä rahaa niiden päälle. Ihanku ne sillä parantuisi! Elämä on kokemuksia, ei ostoksia, jotka kaikki (tai suurin osa) jää kuitenkin lopulta merkityksettömäksi roinaksi nurkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla että tykkäät :)
      Mä kans tykkäisin laittaa rahaa mieluummin kokemuksiin tai muuten semmosiin materiattomiin juttuihin - niinkuin vaikka hierontaan tai jonkun uuden lajin kokeilemiseen. Siitä on hyötyäkin :D Ja jos mulla ois ylimääriä niin kävisin muksujen kanssa erilaisissa ravintoloissa - kokemuksia nekin. Mut tosiaan se tavara ei tuo hyvää oloa, vaan nimenomaan ihmiset, yhdessäolo ja kokemukset, omat oivallukset ja oppiminen. Tavara ei koskaan oo tuonu mulle sellaista seesteistä oloa josta mä tykkään :)

      Poista
  2. Hahahhhaaa! Ännä ehtikin jo ennen mua kommentoimaan!

    Mun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa materialismista mun blogiin, koska oon itse ollut myös varsinainen Material Girl. Mut Noora sen jo sanoi, en ole enää. Nyt on tärkeempää se, että on vähän ja hyvää, kuin se että on paljon vaan "Ihan kivaa".

    Mun on turha varmaan enää ees kirjottaa mun omaa tekstiä, koska sä toit tässä kaiken sen esiin, mitä mä itsekin mietin. Mä vihaan sellasta rahoilla mässäilyä ja sitä, että yritetään näyttää rikkaamalta kuin on. Mitä siitä ihan oikeasti saa? Statusta joka ei loppujen lopuksi kanna minnekään. Tai sellaiset asunnot, jotka on niin hienoja ja siistejä, että ne näyttää siltä kuin niissä ei edes kukaan eläisi? Mitä hienoa siinä on? "Koti" on elämistä varten ja elämiseen kuuluu elämisen jäljet. (Ja meillä ainakin koirankarvat.. ;)

    On mulla kuitenkin yksi pahe, vaikka en noista merkkihommista niin perusta. Mä hypetän Nikeä. Se on mun One&Only <3 Mutta en kuole, jos en saa kaikkea joka kantaa Nike swooshia painettuna pintaansa. Mut jos pitää valita esim. kahdesta lähes samanlaisesta topista vaikka adidas vs. nike, niin se on kyllä tasa jälkimmäinen joka voittaa :D

    Mulla tulee tasaisin väliajoin hirveä tarve tyhjentää nurkkia kamasta, se tavaran määrä alkaa aina ahdistaa. Nytkin mulla on varmaan 10 pahvilaatikollista kamaa menossa JO kirpparille ja mua taas ahdistaa kun kaikki kaapit on silti täynnä. Mistä sitä kamaa riittää??
    Mussa on vähän hoarderin vikaa, oon perinyt sen mun faijalta joka säästää ihan kaiken. pyrin siitä kokoajan eroon.. mut ei se helppoa ole..

    Tosi hyvä kirjotus, sulla on ihan huippu tatsi kirjottamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehusta :D
      Nimenomaan! Miten vois asua kodissa jonka pitää aina olla tiptop? Sulla koira, mulla muksut. En mä tahtois aina pojilleni mäkättää siitä et jotain ei saa tehdä koska siitä voi tulla sotkua - tai vielä parempaa, sisustus kärsii O.o
      Joo, on mullakin paheita ja vielä turhemmalla saralla kuin sun Nike-intohimos... Mä tykkään kaikesta helmiäisen värisestä ja sit mä tykkään muffinsseista -_- Ja ymmärrän Nike-fanituksen koska ite tykkään kyl kans joistain jutuista yli muiden vaik ei periaatteessa mitään syytä olekaan. Niinku on mulla lemppari- ja inhokkilätkäjoukkueet vaikken edes seuraa lätkää :D
      Kieltämättä mäkin oon ollu hoarderi. Nykyään vaan osaa ajatella sen "tätä voi joskus tarvita"-ajatuksen taakse vähän paremmin. Oikeasti mä tarvitsen aika vähän juttuja :)

      Poista

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D