Höpinät jatkuu...

Ja suoraan asiaan... Asioihin :)

Eilen selailin kuvia läppäriltä ja silmään osui kuva kesältä, kun oltiin kuopuksen kassa pelaamassa koripalloa. Kuopus on muuten hirveän hyvä valkku, ohjeet oli napakoita (Enemmän voimaa! Keskity! Jousta polvista!) ja rohkasu kiitettävää (Sun pitää luottaa ittees! Sä pystyt siihen!) ja vähän jopa innostuin pallon sukkaan heittelystä. Mutta nuo kuvat... En tykkää.

Siinä on semmonen "laiha läski" eli löysää lihattomuutta...

Kuvissa taisin "onneksi" olla painossani vähän normaalia alempanakin, sillä kesän aikana paino kävi 43 kilossa. Elokuuhun mennessä oli tullut vajaa pari kiloa lisää, mutta siihen se tyssäsi. Elokuussa aloitin Superdieetin painaen rapiat 44 kiloa ja SD:n loppuun mennessä painoa oli tullut kilo lisää. Kuudessa viikossa vain yksi kilo... Toisaalta ihmisen terveellinen "lihomis"tahti taitaa olla aika erilainen määrissä kuin ihmisen laihtuessa. Itselleni asettama viiden kilon tavoite tämän vuoden puolella (no, vähän ylikin - haluan ylittää viidenkymmenen kilon maagisen rajan) alkoi tuntua melko mahdottomalta. Mun painoidolini Emmi Sylanderkin sanoi, että tavoite on aikasta kova, mut ei ihan täysin mahdoton. Ja ehkä tavotteet on ihan ok pitää ihan hippusen "liian" ylhäällä, kuin liian alhaalla.
Ja nyt muutaman päivän varmistelujen jälkeen alan uskomaan sen, että mun paino on jo ylittänyt 46 kiloa! *tähän väliin fanfaareja ja hurrausta*

Näin Emmin kuvan Fitfarmin facebook-sivulla joskus keväällä. Pienessä ennen-kuvassa oli tosi hento tyttö, yhtä hento kuin mä olin ennen lapsia. Ja isommassa jälkeen-kuvassa oli järjettömän hyvännäkönen nainen - oli habaa ja selkää ja peffa ja vyötärö! Mulla ei ollu mitään niistä - tasapaksu pötkylä vaan. Siinä vaiheessa jotain napsahti mun päässä ekaa kertaa - "mäkin tahdon!". Kuva meni mun kännykän taustakuvaksi, että muistaisin mitä tahdon ja alkaisin elää sen mukaan. Edes jotenkin.

Kesän alku menikin kuopuksen kanssa pelatessa ja uidessa ja metsäretkillä ja kävelyillä. Salillakin kävin muutaman kerran uimareissujen yhteydessä. Pääasiana pidin liikkumisen aloittamista. Syömisiäni en tainnut vielä siinä vaiheessa ajatella sen kummemmin. Sen vuoro tuli siinä vaiheessä kun heinäkuussa innostuin hortoilusta - vanha kiinnostus terveellisempään ruokaa heräsi samalla.

On siinä pieni kuhmu! (Siinä kädessä.) Ja mun motivaattorikuva jääkaapin ovessa ^_^

Superdieetin aikana tein vain kotitreenejä, en uskaltautunut salille ennenkuin viimeisellä viikolla. Silloin aloitin treenaamaan omilla ohjeillani. Vähän vanhoja ohjelmia soveltaen ja  uusia liikkeitä testaillen. Viikko sitten alkoikin sitten vihdoin viimein tämä In Shapen saliohjelma, josta oon tykännyt ihan hirveesti. Ja katsokaa nyt kuvaakin, viikossa on kasvanut tuommoinen armoton hauis!

Toinen jännityksen aihe tuleville viikoille on mun iho. Söin toukokuusta viime lauantaihin asti Roaccutania, ja se on tehny mun toivottomalle iholle ihan ihmeitä. I'm in love <3 Ja siihen siis oli kokeiltu jo kaikkea vuosien saatossa... Antibiootteja sisäisesti ja ulkoisesti, naamioita ja hoitoja, puhdistusta ja happokuorintaa... Viimeinen tippa iholle taisi olla hormonikierukka joka sotki nassuni ihan totaalisesti. Vuoden kärvistelin kierukan kanssa ja söin samalla antibiootteja kumotakseni kierukan vaikutuksen ja pärjäilin jotenkuten. Vaan kun kierukan poistokaan ei kummemmin auttanut ja parin vuoden kärvistelyn jälkeen otsaani nousi ihan hirmuinen ryhelmä näppyä päätin hankkia itselleni Roa-kuurin millä hinnalla hyvänsä. Ja eipä siitä tarvinnut lääkärin kanssa tapella - kuuri napsahti pöytään samantien.
Nyt varovasti, ennen-kuvat eivät sovi herkimmille...

Koska Roaccutan kuivattaa ihoa ihan hurjan paljon, olen viimeiset viisi kuukautta ollut huulirasva-addikti... No, en edes huulirasva - ainoa joka toimi oli punainen Bepanthen. Tunnin välein. Nyt yritän totuttautua siihen ettei huulia tarvitse rasvata jatkuvasti, vaikka huulet vielä kuivuvatkin normaalia enemmän. Toinen asia johon pitää totuttautua on hiustenpesu. Ihan totta! Viisi kuukautta olen pessyt vain silloin tällöin hiuslakat tai naamiot pois hiuksistani, muuten olen suihkussa lätrännyt vain hoitoaineella.
Punotusta on vieläkin, mut se ei haittaa niin ollenkaan. Mä oon niiiiiiin hurjan onnellinen tuloksesta, että mun tekis mieli suositella Roaccutania jokaiselle vastaan tulevalle näppynaamalle :D Ainoo mikä harmittaa, on se että hain sen vasta nyt.

Vielä lisänä se, etten tiedä miten kortisoni vaikuttaa mun ihoon. Sen tiedän että se ohentaa ihoa. Ja sen että iho on sen takia tosi herkkä punottamaan. Mutta liittyykö se akneen jotenkin - ei hajuakaan, enkä ole löytänyt faktaa mistään. Toisaalta Roa-kuurin alussa lääkäri olisi määrännyt kortisonikuurin ihon lisärauhoittamiseen... Että en sitten tiedä onko se hyväksi vai pahaksi vai sekä että...

Mutta pääasia on se, että mua ei yhtään ahdista lähteä ulos ilman meikkiä! Salillakin on ihan kiva puuskuttaa ja puhista kun tietää että nassu punoittaa normaalimäärissä :D

Nyt mä taidan mennä kääntelemään sitä mun myskikurpitsaani ja mietin mitä siitä tekis :)