maanantai 27. elokuuta 2018

Bitter Sweet Symphony

Ihan mahtava viikko takana! Sain pitkästä aikaa treeni-innosta mahtavasti kiinni ja hyvin kulki sekä salitreeni että jumppakerrat. Mikä sitten hirveän usein johtaa siihen, että iskee joku kremppa päälle. Jos ei flunssa, niin muu vaiva. Ja nyt se oli polvi. Tuo sama, iänikuinen vaiva, vasen polvi. Siinähän on sitä alkavaa rikkoa jo, johtuen kai muksuna tehdystä avoleikkauksesta. Mutta rikko pysyy hyvin aisoissa kun tukilihakset on polvessa kunnossa. Siis taasen kerran liike on lääke! 

Muhkurapolveni ja Mimmi, jonka mielestä oli tärkeämpiäkin asioita - kuten aamupala.

Mutta reuma siihen polveen iskee noin kerran vuodessa, ja kortisonipiikki on aina auttanut rauhoittamaan koko taudin. Nyt en syövän jälkeen ole tätä ennen piikkiä polveen hakenutkaan. Ilmeisesti syöpäsytot on tähän asti pitäneet reumankin aisoissa - sytojahan reumankin hoitoon käytetään, vain paljon paljon pienempinä annoksina.  Tänään olen siis aamupiikin jälkeen lähinnä istunut ja maannut sohvalla. Ihan äärettömän tylsää! 

Päivällä nukahdin katsoessani Netflixiä. Sarja oli hyvä, mutta minä niin muussia kaikesta levosta.

Ehkä pieni hidastaminen on ihan kuitenkin paikallaan. Viime viikon innostuksessa kävin neljässä päivässä läpi kuusi treeniä... Viikonloppuna lepopäiviä tuli kaksi, joten viikko oli melko tiivis. Kolme kertaa tein salitreenin ja lisäksi kokeilin Sh'Bamia ja kahdesti kävin Body Balancessa. 

Body Balance oli tosi kivaa. Olen käynyt yhdellä näytetunnilla joskus ehkä viisi vuotta sitten, ja silloin tunti tuntui ihan heprealta. Nyt oli ehkä siihen nähden hitaampi tempo ja ehdin hyvin aloittelijanakin mukaan liikkeisiin. Moni liike haastoi tasapainoa ja se on juurikin yksi asia jossa tarvitsen harjoitusta. Nämä kolme viimeistä vuotta tekivät aika selvän laskun aikalailla kaikkiin fyysisiin taitoihin. Tasapaino ja koordinaatio on, jos mahdollista, entistä enemmän hukassa. Joten Balancessa tulen käymään useasti! Tunnilla pysyy myöskin liikeessä, vaikka se ei hikijumppaa olekaan, eli siellä ei tule kylmä ennen kuin ehkä loppurentoutuksessa.

Rennoille tunneille rennot vaattet.

Toissa viikolla kävin muuten kokeilemassa Yin-joogaa! Sekin oli ihan mahtavaa! Minulla on ennakkoluuloni joogaa kohtaan, että asanoissa pitää pysyä pitkään ja paikat puutuu ja on hankalaa. Yin-jooga oli kuitenkin helppoa, liikkeisiin sai vaihtoehtoja liikkuvuuden mukaan ja apuna käytettiin joogablokkia ja tennispalloja. Tunti oli enimmäkseen pitkiä venytyksiä ja liikkuvuutta. Eli tätäkin lisää!

Ja sitten Sh'Bam! Olen tässä vuoden sisään käynyt kokeilemassa sekä twerkkausta että streetdancea, ja kumpikin oli minulle ihan ylivoimaisen vaikeaa. Aluksi pysyin koreografioissa mukana, mutta heti kun liikkeitä alkoi olla enemmän kuin viisi niin menin sekaisin enkä enää päässyt kärryille ollenkaan. Lopputunti meni siis aina törmäillessä ja hakiessa oikeaa kohtaa hypätä taas mukaan. Sh'Bam oli huuuomattavasti helpompi tanssijuttu! Koreografiat olivat lyhyitä ja liikkeet eivät olleet hirmu laajoja joten ei ollut tarvista huitoa tai paljoa hyppelehtiä. Meininki oli rentoa - toki osasyynä voi olla sekin että olin virtuaalitunnilla yksin! Ensi viikolla tarkoitus olisi uskaltautua jo "oikealle" Sh'Bam-tunnille, ihan elävän vetäjän eteen ja kanssaheilujien kera.

Jalkapäivä.

Tämän alkuviikon joudun kyllä lepuuttamaan polvea, joten jalkapäivä saa vielä hetken odottaa. Ja jos muutenkin himmailisi hetken, jos vaikka vaan yksi treeni päivässä? :D 

Tämä lepuuttaminen on muuten jotenkin lamaavaa. Kun ei voi liikkua kunnolla, niin ei meinaa jaksaa liikkua edes vähintä välttämätöntä. Arvatkaa montako kertaa olen käynyt keittiössä syömässä tänään? Kerran. Oiskohan jo toisen kerran aika... 

Lauantaina oli herkkueväät. Tänään joutuu väsäämään itse.

Tuo otsikko tuli mieleeni kun mietin tämän kertaista tekstiä. Siitä, miten usein kun elämä tuntuu parhaalta mahdolliselta, voi taustalla tai tulossa olla jotain ikävämpää. Miten elämä on tasapainoilua mahtavuuden ja tylsien juttujen välillä, ja miten liikunnankin suhteen pitää osata löytää se tasapaino ja osata ottaa myös rauhallisesti välillä eikä vain paahtaa menemään vaikka se sillä hetkellä tuntuisikin hyvältä ajatukselta. Ja miten tällaiset pienet polvivaivat voi tässä hetkessä tuntua tosi ikäviltä, vaikka kolmen vuoden taakse katsoessa valitsen kökön rikkopolveni koska vain. Katkeransuloisuus pätee kyllä myös moneen muuhunkin elämän osa-alueisiin, mutta nämä nyt sopii parhaiten tänne blogin aihemaailmaan :) 

En ole koskaan ollut Verve-fani tai kuunnellut Bitter Sweet Symphonya muuten kuin sen soidessa jossain sattumalta. Mutta hyvä biisihän tämä on, ja sanat osuvat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D