Ensimmäinen viikko viidestä - done!

Melkein tosin on toinenkin viikko jo pulkassa... Näin mä laiskottelen että otsikotkin jää jälkeen ;)

Noniin. Ei se ensimmäisellä viikolla ainakaan vielä ollut yhtään niin kamalaa ollut kuin luulin. Luulin että alkaisin kulkemaan oksuämpäri kainaossa heti tiputuspäivästä yksi lähtien... Vaan ei.

Paha paha sairaala... Ei vaan huippuhoitoa ja ihania hoitajia Meilahden Syöpäsairaalassa.

Tosiaan, viime maanantaina oli ensimmäinen sytostaattitiputus. Jo osastolle mennessä tuli ihan hyvä fiilis, kun näin aulan hyllyssä laatikon jossa oli pipoja ja kaulahuiveja "kanssasisarille kanssasisarilta". Hirmu ihana ajatus kutoa päänpeitettä paleleville kaljuille. Jos osaisin voisin itsekin jotain väkertää - no kaulaliinan osaisin kyllä minäkin varmaan tehdä! :D



Kaikkea ihanaa oli tarjolla <3

Tällainen mulle!

Hoitaja joka tuli mua aulasta hakemaan, oli ihan hirmuisen ihana. Jotenkin välitön ja suora, mutta lempeä ja huumorintajuinen. Hoitaja seisoi huoneessa  mun pedin vieressä ihan koko sen ajan jonka tipat suoneen tiputtelivat, ja kertoi juttuja hoidosta ihan laidasta laitaan. Tuli turvallinen olo :) Heti alkuun sain jugurttiakin kun kerroin etten oikein ollut syönyt aamulla mitään. Pahoinvointia vähentää jos on pikkasen jotain saanut vatsan täytteeksi. Myöhemmin äiti toi mulle teetä - hyvää sekin.

Ensin nauratti, sit nipisti ja sit en enää vissiin niin tajunnu mikä on meininki ^_^

Ihan ensimmäisenä sain nieltäväksi allergialääkkeen ja pahoinvointilääkkeen. Sitten tuli tippaletku käteen - kanyylin laitto onnistuikin heti toisella yrityksellä, kiitos arpisten suonieni.... Tipasta sain ensin vatsansuojalääkettä, sitten  kortisonia. Kortisoni ja allergialääke annettiin siksi, että ensimmäinen kunnon myrkyistä aiheuttaa melko usein allergiaa. Siksi myös tiputusvauhti oli aluksi verkkaisempi ja vasta kun allergian mahdollisuus oli suljettu pois laitettiin tipat tippumaan normaalilla vauhdilla.

Tyrniä Meilahdessa <3

Ensimmäinen lääke oli paklitakseli. Mua aina hymyilyttää tuo lääkkeen nimi (niinkuin itse asiassa aika monenkin uuden lääkkeen nimi...) Tuohan kuulostaa enemmän remonttitarvittavalta tai hobittipilleriltä kuin vahvalta lääkkeeltä! Paklitakseli on lännenmarjakuusen nilasta eristetty solunsalpaaja - onko siistiä vai mitä! Se vaikuttaa solujen (varsinkin niiden syöpäsolujen, mutta muidenkin) jakaantumiseen ja sitä kautta tappaa ne. Toinen käytetty myrkky on karboplatiini. Hirmuisen hienoa kun lääkkeen pohjana on platinajohdos. Kun olin pieni, sain reumaani kultapiikkejä, joten enää puuttuisi jokin timanttipöly tai jalokivipillerit niin olisin arvotavaraa :D Karboplatiini häiritsee solun DNA:n toimintaa vaikeuttamalla sen korjausta.

Tiputukset hoituu pumpulla.

 

Hassusta paklitakselista ei tullut kuvaa, tässä platinainen litku.

 Kummastakin myrkystä tulee sivuoireita, tietenkin. Vaikka uusia syöpähoitoja koko ajan kehitetäänkin niin ei taida ihan ensi vuoden lääkityksissä vielä olla täysin sivuoireetonta myrkkyä... Näistä voi iho kuivua, sormenpäät ja varpaat halkeilla ja kynnet liuskoittua. Koska lääkkeet vaikuttavat nopeasti jakaantuviin soluihin (jollaisia juuri syöpäsolut ovat) vaikuttavat ne myöskin oman elimistön soluihin kuten ruoansulatuskanavaan, hiuksiin ja valkosoluihin. Siksi hiukset lähtevät päästä, vatsa voi olla sekaisin ja tulehdukset hoidetaan suoraan sairaalassa antibioottitiputuksella.

Ensimmäisellä viikolla en tuntenut juuri mitään ikävää, ainoastaan väsymys oli selvempää kuin normaalisti. Nyt kun toinenkin viikko on jo voiton puolella, olen käynyt halaamassa pyttyä muutamana päivänä. Huono olo on kuitenkin sellainen aika nopeasti päälle ponkaiseva fiilis, ei jatkuvaa etomista - kiitos hyvien pahoinvointilääkkeiden joita minullakin on kaksi erilaista käytössä. Luulen myös että olen hieman rasittanut itseäni liikaa... Tiistaina kävin kolmen vartin kävelylenkillä, sitten lähdin kaupungille ostoksille, sitten tulin kotiin ja oksensin ja sitten lähdin sädehoitoon. Keskiviikona oli sädehoito ja peruukin sovitus ja samalla reissulla vein äidin ravintolaan syömään - ja kotiintullessa sai taas halata pyttyä. Sitten oli Tärkeän Ihmisen kissan hakemisreissu, ja illalla puhuin jälleen norjaa. Tänään nukuin koko päivän ja kävin iltapäivällä sädetyksessä - eikä mitään pahoja oloja. Eli pakko se on tunnustaa, tarvitsen lepoa enkä pysty touhuamaan niin paljoa kuin haluaisin. Tylsää, mutta onneksi ohimenevää!

Selfie sädehoito-osaston pukkarissa :)

Sytostaattitiputuksen jälkeen oli tunnin lepotauko, jonka jälkeen menin sädehoitoon. Sädehoitoa on luvassa viidesti viikossa, joka ikinen arkipäivä. Siinäpä jotain duuniin verrattavaa, varsinkin näillä voimilla :)

Sädehoitoa on käytetty jo yli sata (!!!) vuotta. Sädehoitolaite on lineaarikiihdytin, joka tuottaa elektronisuihkun joka taas kohtion avulla muutetaan jatkuvaspektriseksi fotonisäteilyksi. Hienoja ja vaikuttavia sanoja. Säteily kuitenkin tuhoaa epätoivottua kudosta kohteesta ja nykyään säteet voidaan rajata hyvinkin tarkasti halutulle aluelle. Usein sädehoidosta ei edes tule sivuoireita - iho voi punoittaa ja kuivua hoidettavan alueen ympäriltä, se voi jopa palaa. Mutta esimerkiksi minulla kun hoidetaan ruokatorvea niin luvassa on erittäinkin äkämystyneet ja kiukkuiset limakalvot, nielemisongelmia, syömiskipuja ja kaikkea muuta mukavaa. Ja sitä varten onkin sitten taas lisää ja lisää lääkkeitä - eikä varmastikaan hyödyttömimpänä opioideihin kuuluvat kipulääkkeet.

Tämä on niin upea laite että tahdon kertoa tästä teille joku kerta enemmänkin - kunhan opin asioita itsekin!

Maanantaisin ehtii käydä pariinkin kertaan kahviossa herkuttelemassa - mikä on tässä tilanteessa kovasti hyödyksi. Herkuttelu siis :D

Tahdon käydä myös isotuoppiosastolla!

Perjantaina kävin ravintoterapeutilla. Sain vähän noottia siitä että olen levännyt ja nukkunut ja pötkötellyt liikaa. Sain siis ohjeen liikkua niin paljon kuin jaksan. Sain myös ohjeita ruoan terästämiseen voilla, kermalla ja  öljyllä - jotain mitä olin tehnyt jo aiemminkin. Smetanaa kuulemma voi pitää jääkaapissa aina - check! Kahviin kermaa eikä maitoa - check! Perunaan voita - check, makaroniin ja riisiin myös! Määrät vaan tahtovat jäädä kovin pieniksi syödessä, joten kertoja pitäisi sitten lisätä. Syödä pitäisi jopa kahden tunnin välein. Toisaalta, eipä tässä nyt muutakaan ohjelmaa päivisin oikeastaan ole... Lisäksi ravintoterapeutti kehotti käyttämään proteiinijuomia ja apteekista saatavia korvaavia ravintojuomia. Tullevat tarpeeseen etenkin sitten kun nieleminen on hankalaa - parhaimmillaan neljästä juomasta saa jo 1600 kilokaloria päivässä ja kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.

Niin vitamiinit... Niitähän en saa syödä nyt erikseen enää. Enkä hivenaineita tai muita lisiäkään. Kaikki vaikuttaa kokonaisuuksiin, jokin voi vaikuttaa sytostaattien toimintaan, joku voi rasittaa maksaa tai munuaisia eikä elimille haluta nyt yhtään ylimäärähommia. Joten ollaan sitten ilman. Vähän vaikeaa tällaiselle vitamiiniuskovaiselle mutta minkäs sille mahtaa. Ja magnesiumtasoja mulla seurataan nyt viikottain, joten ne hoidetaan tarvittaessa ainakin kuntoon!

Lauantaina pääsin Tärkeän Ihmisen pihaa haravoimaan. Joku saattaa muistaakin, että aiempina vuosina olen joutunut menemään haravoimaan Kaivopuistoa, kun yhtään pihaa ei ole ollut tarjolla :D Nyt kuitenkin on, ihana aurinkoinen, iso piha ja ihania vaahteranlehtiä jotka on paitsi kauniita myös kiitollisia haravoitavia. Haravoiminen on ihan mahtavaa. Lehtien säkittäminen ei ihan niin mahtavalta tuntunut - ennen kuin sunnuntaina kun tajusin tehneeni järjettömän hyvän takareisi- ja kankkutreenin lehtiä maasta nostellessani. Lisää tätä, ehkä?!

Kaunis rouva vaahtera!

Vaahteranlehdet säkeissä.

Paljon jäi taas asiaa kirjoittamatta, mutta jatkan seuraavalla kerralla. Peruukista ainakin kerron pian. Samoin on taas paljon ihania ihmisiä ja juttuja joita minun pitää päästä hehkuttamaan! Loppuun taas piristyskuvat :D

Kaapissa oli sei-annos sulamassa ja kissat yrittivät kumpikin vuorollaan päästä apajille. Toinen oveluudella keksimällä miten ovi aukeaa ja toinen (kuvassa) voimalla alhaaltapäin tyhjentäen.

Ruusuja, lokakuussa! :)

Valmistelua ja fiilistelyä

Noniin. Mitähän kaikkea tässä kolmen viikon aikana on tapahtunut ja päässä pyörinyt...

Pääsin sairaalasta, niin heti kotimatkalla piti päästä ostamaan uutta hiusväriä. Ajattelin että jos tämä tukka kuitenkin pian lähtee niin saa ainakin luvan olla hetken hauskempi ja pirteämpi. Siispä blondaus alle ja pinkkiä peliin. Toisaalta - nyt tätä tulee enemmän ikävä koska olen tykännyt tästä hurjasti -_-

Väriä päähän!

Aika monta päivää meni kotona vielä syömiseen totutellessa, mutta oli vaan pakotettava itsensä mussuttamaan ihan mitä vain. Viiden päivän osastoreissu oli tiputtanut painoa kaksi kiloa ja kuten tiedätte mun tavoite on saada painoa lisää, ei menettää vaivalla hankittuja grammoja... Ja aika vaivalla olen saanut sen sitten nostettua normaaliin ja pidettyä siinä. "Ylimäärää" en oo onnistunut saamaan, mikä on ymmärrettävää mutta aina yhtä tylsää. 

Huomenna kuitenkin alkaa viiden viikon kemosädehoitoputki, jonka aikana on odotettavissa pahoinvointia ja entistä rikkinäisempi ja kipeämpi ruokatorvi. Jipii - juuri kun olen muutamana viime päivänä alkanut olla ihan väleissä tuon röörimörön ja stentin kanssa. Nyt siis tulee olemaan entistä vaikeampaa pitää kiinni kiloistaan... Onneksi mulla ei ole mitään sitä vastaan että mussutan juustoja, laitan kahviin kermaa tai otan huikan öljyä silloin tällöin. Ja jos rööri antaa myöden niin voin jopa uhrautua syömään pullan silloin tällöin ;)

Stentti tuntui pitkään palalta kurkussa. Nyt se tuntuu enää pieneltä palalta. Usein on tuntunut että sylkeä erittyy normaalia enemmän ja se on harmittanut koska nieleminen on tuntunut normaalia ikävämmältä. Tai voihan toki olla että asiaan (siis siihen syljen määrään ja nielemistahtin) vain on kiinnittänyt huomiota ensimmäistä kertaa elämässään kun se nieleminen ON ollut hakalaa... Hmm... Muna vai kana?

Mun muhkuraiseni ^_^

 Jo ennen osastolla käymistä musta siis otettiin TT-kuvat ja tehtiin pet-scan. Niistä kerron tarkemmin myöhemmin ja samalla esittelen hyvin syvällisiä ja paljastavia kuvia itsestäni - sillä kukapa ei haluaisi itselleen kaikkia mahdollisia läpivalaisukuvia? :D Tietokonetomografiassa näkyi kohdun kohdalla suurentumaa, mikä tietenkin oli tutkittava tarkemmin. Ja kun kohtu vielä PET-kuvauksessa "latasi", eli imi itseensä radioaktiivista ainetta sisältävää glukoosia aivan kuten tekee kasvain tai tulehduskin, sain lähetteen Kätilöopistolle asian tarkastamiseksi.

Kättärillä minut tutki hirmu mukava vanhempi herraslääkäri, joka kertaheitolla kumosi ennakkoluuloni miesgynekologeja kohtaan. Kättelystä alkaen jännityskin karisi. Kohtuni ultrattiin ja lääkäri totesi kohdun laturin olevan mitä ilmeisimmin ihan normaali myooma, eli hirmu yleinen kohdun lihaskyhmy. Ja koska olin Kättärillä ja ultrassa niin tokihan pyysin muhkurastani oman printin, niinkuin talossa usein on tapana. Olin tosin lääkärin mukaan ensimmäinen joka tahtoo myoomastaan kuvaprintin, mutta ystävällisenä miehenä hän nappasi minulle mahdollisimman tarkan kuvan juurikin muhkusta. Muhku tarkastetaan helmikuussa uudestaan ja silloin tiedetään tarvitseeko sille tehdä jotain tai mitään.

Syssyä <3

 Seuraava röörimörköön liittyvä tapahtuma olikin sitten lääkärin tapaaminen Meilahden Syöpäsairaalassa. Nyt siis pääsin itse pääkallopaikalle, taloon jonka nimessä on jotenkin hirveän huono soundi... Tapaamiseen sai ottaa läheisen, joten minä raahasin mukaan Äiskän ja Elämäni Tärkeän Ihmisen. Lääkäri ja sen jälkeen syöpähoitaja kertoivat hoitosuunnitelmastani, aikatauluista ja muista tulevista asioista. En siis ollut ainoa jolla oli paljon kysyttävää niin muidenkin kysyjien oli hyvä olla paikalla.

Ensin kuulin Sen Tärkeän Päivämäärän. 28.9.2015. Silloin saisin ensimmäisen satsin myrkkyjä tiputuksessa, ja tämä tulisi toistumaan joka maanantai viiden viikon ajan - jos vain suunnitelmat pitävät enkä satu vaikka tulemaan kipeäksi. Tiputuksessa menisi pari tuntia, ja sen jälkeen olisi vuorossa sädehoito. Sädehoitoa olisikin luvassa hieman myrkytyksiä useammin - joka arkipäivä saman viiden viikon ajan. Äiti lupasi tulla kanssani tiputukseen joka ikinen kerta, ja Tärkeä Ihminen lupautui kuskaamaan minua sädehoitoon kaikkina muina päivinä kunhan ajat saataisiin sovittua työpäivien jälkeen.

Hiukset tulisivat lähtemään toisen tai kolmannen tiputuksen jälkeen. Tulisin saamaan maksusitoumuksen peruukkiliikkeeseen josta voisin hakea mieluisan sairastelutukan itselleni. Ihan jännittävää sekin.

Lisäksi sairaslomaani jatkettiin vuoden loppuun, sillä leikkaus olisi suunnitteilla joulukuuksi. Ja tietenkin sähköisesti lähti apteekkien tiedostoihin läjä reseptejä... Vahvoja kipulääkkeitä, pahoinvointilääkkeitä ja antibioottiliuosta suun sammaksen hoitoon. Kuulostaa lupaavalta, eikö? Pyysin myöskin myrkkyjeni nimet paperille - että voisin googlailla niitä itse kotona, tietenkin. Toinen myrkkyni tulee olemaan lännenmarjakuusesta eristetty aine, ja toinen platinapohjainen. Hirmu hienolta kuulostaa tuo platina - muksuna minuun on pistetty kultaa reumahoitona, nyt tiputellaan suoneen platinaa, seuraavaksi tahtoisin ehkä timanttipölyä. Johan sitä voisi sitten tuntea olonsa arvokkaaksi, eikä ainakaan ollenkaan rihkamaksi :D

Simulaattori kuulostaa coolilta...

 Viimeinen hoitoihin valmistava käynti olikin sitten sädehoidon ohjelmointia varten. Tämäkin juttu on niin siisti, että ansaitsee kyllä oman postauksensa myöhemmin... Pitkän odotuksen jälkeen pääsin simulaattoriin, elikäs taas yhteen TT-kuvaukseen. Pistettiin tippakanyyliä ja ruiskutettiin jodipohjaista varjoainetta ja tunsin taas lämpöä rintakehässä ja pissat housussa - siis TUNTUI siltä, oli ihan huojentavaa tietää että niin ei tunteesta huolimatta ollut kenellekään koskaan käynyt. 

Nämä laitteet on upeita :)

Röörimörköni paikannettiin siis ilmeisen tarkasti, ja koneelle ohjelmoitiin oikeat sädetyssuunnat ja sädeannokset. Lisäksi sain kolme mahtavaa tatuointia joiden mukaan sädehoito joka kerta suunnattaisiin. Ehdotin hoitajalle että uusi lohikäärmekin voisi olla paikkaa merkkaamassa, mutta hoitaja väitti etteivät taiteelliset lahjansa olleet sitä tasoa että olisin kuvaan kovin tyytyväinen. Jouduin siis tyytymään kolmeen neulalla ja musteella tökättyyn pisteeseen. Yhdet kumpaankin kainaloon ja yksi rintakehään - kuten näette upeasta kuvasta alta!

The Tatska 2/3

Yksi salaperäinen kortti ja kortin mukana tullutta ihanan lohduttavaa lakritsiteetä <3

On ollut ihan mahtavaa huomata miten ihmiset huolehtivat, välittävät ja tsemppaavat. Ja miten paljon näitä ihania ja piristäviä ihmisiä onkaan! Olen saanut salaperäisiä kortteja ihmisiltä joita en ole koskaan tavannut elävässä elämässä mutta jotka tuntuvat kovinkin tutuilta jo ihan nettituttavuuden perusteella. Nämä kortit on toki allekirjoitettu niin salaperäisesti että saatan monesti vain arvailla lähettäjän oikeaa, tarkkaa henkilöllisyyttä. Viimeisimmän kortin mukana tuli lakritsateetä - mikä mahtava yllätyslahja, ja vielä juuri kun saavuin kaupasta kotiin herkkupulla kassissani! Lisäksi sain itseaskarrellun kortin töistä - on mahtavaa tietää että sielläkin minua ajatellaan ja tsempataan. (Siitä huolimatta että olen saanut paikan hirveään pulaan olemalla ikävä, sairastumalla ja jäämällä pitkälle löhölomalle - näin aivoni tahtoo välillä yrittää inttää... Höhlä.)

Appelsiiniakin! Oikeasti, applesiinia vuosien tauon jälkeen!

Nyt tällä viikolla opin ja uskaltauduin syömään paremmin kuin aikoihin. Ihan oikeaa ruokaa, pizzaakin, kukkuralautasellisia hedelmiä... Ja huomasin että pystyn syömään muun muassa applesiinia, joka on jo vuosia aiheuttanut niin kovasti närästystä että olen suosiolla jättänyt sen ruokavaliostani pois. Monesti olen mielessäni kiukutellut kun olen bussissa haistanut jonkun eväsmandariinin ihanan tuoksun... Tämä mahtava supervoima joka saa minut syömään mahdottomiakin ruoka-aineita taitaa tosin ehkäpä johtua ihan siitä seikasta että rööristentin asennuksen jälkeen olen vakituisesti syönyt happosalpaajaa tuplamäärän entiseen verrattuna. Ehkä vahvat kipulääkkeetkin auttavat asiaa, en tiedä. 

Nyt kuitenkin suren jo etukäteen sitä, että sytostaatit ja sädehoito tulevat melkoisen varmasti saamaan ruokatorveni entistä kipeämmäksi limakalvojen kärsiessä myrkyistä ja sädehoidon paikallisoireiden ilmaantuessa. Oh well, kaikkea ei voi saada, mutta appelsiinia voin ehkä syödä vielä jonkin aikaa :D

Tässäpä tämä. Asiaahan mulla olisi vaikka kuinka, mutta nyt ollaan jo maanantain puolella ja aamulla on aikainen herätys.  Ellen nyt herää jo ennen kuutta kurkkimaan verikuuta, niin aikaisin on silti herättävä kun on taas kerran lähtö Meilahteen. 

Olisin voinut kertoa siitä miten olen stressannut kulmakarvojen menettämistä, sillä en ole koskaan joutunut piirtämään kulmiani, ja siitä miten olen kysyessäni saanut asiaan hurjasti vinkkejä ja jopa tarjouksen opastaa piirtämistä kädestä pitäen! Siitäkin olisin voinut kertoa enemmänkin miten Elämäni Tärkeä Ihminen osti mulle uuden sängyn - korkeamman kuin vanhan, että mulla olisi sitten kipeänä ja huonovointisena helpompi kaatua sänkyyn ja könytä sieltä ylös <3 Tai siitä miten hassujakin ajatuksia tulee kun miettii ja suunnittelee kaljun pään peittämistä, miten tätiperuukit pelottavat ja millaisia vinkkejä olen saanut ripsettömien luomien meikkaamiseen......

Mutta nyt on ihan oikeasti saatava hetki unta ennen huomisen seikkailua. Siispä... Until next time! <3

Suunnitelmat uusiksi!

Rimpula täällä taas. Piiitkästä aikaa...

Mun piti herättää blogi henkiin nyt alkusyksystä ja kertoa mitä kivempia juttuja. Juttuja siitä miten olen ollut töissä kuntosalin siivoojana jo alkuvuodesta ja miten meidän Fressi on ihan huippumesta. Siitä miten duunin kautta päätin vihdoin lähteä opiskelemaan personal traineriksi - jotain mitä oon halunnut jo muutaman vuoden. Sitten oisin kertonut mitä kaikkea opin koulutuksessa, mitä siellä tehdään ja miten omat huipputreenit kulkee.

Mutta tulikin kapuloita rattaisiin ja suunnitelmat heitti ihan häränpyllyä. Siis niin että koko elämä meni jotensakin uusiksi...

Ihan heinäkuun lopussa oli tarkoitus jäädä viikon kesälomalle. Iskikin armoton närästys, joka viikossa paheni niin että marssin työterveyslääkärille. Ensimmäinen lääkäri totesi tilan ruokatorventulehdukseksi, ja se siitä. En ollut kuitenkaan tyytyväinen pelkkään lääkkeen vaihtoon, joten marssin seuraavana päivänä toiselle lääkärille. Tuloksena viikon sairasloma ja kiireellinen lähete gastroskopiaan.

Gastroskopiaan pääsin Peijakseen jo kahden viikon päästä, ja sitten alkoikin ryminä tän Rimpulan elämässä. Ruokatorvi oli tosi tulehtunut, tutkimus sattui ekaa kertaa ja vertakin tuli. Lisäksi tarvittiin vanhempi lääkäri saamaan letku ruokatorvesta läpi. Tuloksena oli se, että röörissä on kasvain. Koepaloista selviäisi enemmän. Säikäytti tuo jo aika paljon. Etenkin kun googlaamalla hakusanat "ruokatorvi kasvain" tuloksena oli vain asiaa ruokatorven syövästä ja kirpaisevia selviytymislukuja. 

Viikonloppuna menin pt-koulutuskokonaisuuden pohjakurssille. Pitihän se käydä. Oli ilmottauduttu ja opiskelut maksettukin helmikuuhun asti. Tykkäsin kovasti - vaikka asia oli perushuttua niin jotain tarkentavaakin opin ja ryhmän kanssa tehdyt treenit oli tosi kivoja.

Vaan siihen se jäi. Mun opiskeluni. Tai lykkääntyi kevääseen. Ramppasin tt-kuvissa, odotin tietoa koepaloista ja riivasin hoitajia joka suunnalla soittelullani. Ja sitten se tieto tuli - kasvain se on. Eli syöpä. (Syöpä on muuten karmea sana, jotenkin kalmalta kaikuva...) sillä hetkellä näytti siltä ettei se olisi levinnyt, mutta lisätutkimuksia tarvittiin. Kiireellisenä taas eteenpäin - pet-kuvaukseen, verikokeisiin, sydänkäyriin, spirometriaan ja sitten tänne...

Nyt pötkötän Meilahdessa Thorax- ja Esofaguskirurgian osastolla torstaisen nukutuksessa tehdyn gastroskopian jäljiltä. Koitettiin ahtauman laajennusta, tuli halkeamaa ja nyt mulla on röörissä stentti. (Eli ruokatorviproteesi, mutta sekin kuulostaa kaamealta.) Sellainen putki joka pitää röörin auki. Syötävät on mössöjä ja pehmeitä ja syöminen on hoidettava pystyasennossa koska ruokatorvesta puuttuu nyt se normaali ruokaa eteenpäin vievä liike eli peristalttinen toiminta. (Hienoja sanoja tässä oppii jos ei nyt kyllä paljon muutakin!)

Tiedossa on kahden kuukauden sairasloma, sädehoitoa ja sytostaatteja ja sitten leikkaus jossa pätkäistään paha pala ruokatorvesta pois. Siitä sitten pikkuhiljaa palailen elävien kirjoihin. Tarkoitus mulla olisi kuitenkin kertoilla miten menee ja miten asiat etenee. Faktaa ja juttua, mutta ihan täysin eri asiasta kuin alun perin piti.

Nyt Rimpula tahtoo vaan rimpuilla takaisin vahvaksi. Sitten joskus myöhemmin vielä vahvemmaksi, kun on sen aika.


Loppuun vielä kaksi kissakuvaa, koska kissakuvat piristää aina :)

I'm back - with lempilista!

Viime aikojen seuralaiset :)

 Kolmen viikon päivitystauko tuntui melkosen pitkältä. Pitkältä se tuntui kyllä muutenkin. Tosi sitkeä flunssa piti mut pois salilta ja kävelyiltä ja olin lähes koko ajan mukavasti kirjan kanssa hautautuneena sohvan nurkkaan. Loppujen lopuksi jouduin sitten nöyrtymään lääkäriin (nöyrtymään juu, mutta kun kuka nyt muka flunssan takia...) ja nappasemaan antibioottikuurin.

Antibioottikuuriin valmistauduin hommaamalla kaappiin suoliston hyvän bakteeriston tueksi ab-piimää, hapankaalia ja maitohappopöpötabletteja ja normaalia enemmän sipuleita ja parsakaalia. Niitä sitten napsin pitkin päivää ja illalla ennen nukkumaanmenoa - antibiootin kanssa samaan aikaan ei tukitoimia kannata tehdä koska antibiootti nirhaa kyllä ne lisäpöpöt siinä missä omat alkuperäisetkin. En tiedä vaikuttiko maitohappokuuri, mutta ainakaan mulla ei ollut kuurin aikana tietoakaan mistään antibiootteihin liitetyistä vatsaongelmista. Maitohappobuustaus jatkuu toki edelleenkin.

Kuppikeitto hapankaalilla ja valkosipulilla oli vakioherkku flunssassa. Samoin piimä mustikkakeitolla. Ja kumpikin suoliston suojelua herkkuuden lisäksi :D

Mutta nyt mä oonkin sitten koko sairastamisajan edestä energinen ja onnellinen ja innoissani aurinkoisista päivistä!

Sitten seuraa haaste johon mua ei haastettu enkä haasta siihen ketään - sen saa tehdä kuka haluaa. Mulla vaan tuntuu olevan jutunpuute näiden latteiden kolmen viikon jälkeen, niin tästä vähän täytettä blogiin :D Ja äärettömän tärkeitä tietoja minusta ;) Idean nappasin Fit you too!sta :)

Lempiruumiinosa itsessäni on peffa. Vaikka se onkin ihan keskeneräinen vielä, niin siinä salihommailut näkyy kivan nopsaan :)

Lempivaatteeni riippuu siitä olenko menossa ihmisten ilmoille vai nyhväänkö kotisohvalla. Nyhvätessä tietenkin verkkarit, toppi, villasukat ja aamutakki. Ihmisten ilmoilla mustat farkut, pääkallovyö ja toppi. Ja perjantaina menen hakemaan kirppis-ostosta josta kuvan perusteella tulee mun lempipaitani :D

Lempikirjani on... Näitäkin on mooooonta.... Tarina Vailla Loppua on aina ollut ihana, Alkemisti nasautti jotain mun sisällä käyntiin, Silmarillion vaan on niin... eeppinen. Tällä hetkellä Tulen ja Jään Tarut. Tietokirjojakin on mahtiksia, Kosmoksen Yksinäiset on yks niistä.

Lempiautonvärini on se mikä erottuu massasta. Onneks niitäkin nykyään on. Lukiossa yhdellä pojalla oli musta Lada, mutta koska siinä oli erivärikimalletta (!!!) oli se ehkä maailman hienoin auto.

Lempikauppani on Sports Direct. Se vaan on mahtava, eikä vähiten sen takia että tavarat tulee Englannista asti viikon sisällä kotiovelle <3 Lisäks tykkään pikkukaupoista joissa ei ole mitään järkevää ostettavaa mutta kaikkea ihanaa silti. Niinku vaikka Espan Enkelit ja Day. Ruohonjuuri ja Lush pitää mainita myös!

Lempijäätelöni on Chunky Monkey tai Cherry Garcia. En mä mikään intohimoinen B&J-fani ole, mutta kirsikkajätskiä ainakin on hankala löytää mistään. La Gala-tuutti joskus ennen muinoin oli ihan huippuihana ja samoin ennen vanhaan hyvään aikaan sai L-kaupastakin törkeän hyvää kirsikka- ja suklaajätskiä... No, tykkään mä Pirkan Mustiksestakin :)

Lempikatuni on... Tää on vaikea!!! Mut koska en saa päähäni lempipaikkaa, niin sanon Sandbanan - katukyltti jonka näen usein bussin ikkunasta. On sillä suomenkielinenkin nimi mutten sitä muista. Tuo vaan on niin hauska, koska jos sen lausuu erilailla kuin on tarkoitus, tulee siitä hiekkabanaani ^_^

Siinä on kukkia <3

Lempikukkani on pioni. Iso, vanhanaikainen, kerrannaiskukkainen.

Lempitreenivaatteeni on lököhousut ja lököpaita. En oo vielä henkisesti valmis treenitrikoisiin.

Lempimausteeni on kaneli, rosmariini ja inkivääri.

Lempinäyttelijäni on Keanu Reeves. Ei ehkä näyttelijänä paras, mutta kun niin paljon muuta hyvää.

Keanu ja basso ja kaikki.

Lempiblogini on... Siis ovat: Voimariini, BodyGossip ja Norssuista tykkään yhdessä ja erikseen, yhdessä löytyvät Training vs. Cravingista. Treenimuijalla on usein tosi asiallisia ja mielenkiintoisia juttuja. Lisäksi tykkään ihanan räväkästä Miss Ruki Veristä Pin the Fuck Upsissa. En ole kummoinen blogien kuluttaja, mutta nää on selvimmin mielessä ja niitä käyn kyllä aika ajoin tsekkailemassa ihan huvin vuoksi :)

Lempikakkuni on "eihajuakaan". Kunhan kakkua ei ole täytetty hillolla, kunhan siinä on oikeita makuja ja kunhan se on kostea niin mä oletettavasti tykkään siitä. Vaikken sokerihiiri olekaan.

Lempikauneustuotteeni on Madaran pihlajavoide, ainakin tän hetken lemppari. Kuivat kohdat kasvoissa pehmittyy sillä, eikä rasvasemmatkaan kohdat tykkää yhtään huonoa.


Lempijuhlani on joulu, ei sille vaan mitään mahda.

Lempilenkkimaisemani on... Jaa... En oo käynyt lenkillä kuin noilla lähinurkilla. Sieltä löytyy tasasta ja mäkeä ja maisemat on ihanan metsäiset ja/tai landemaiset. Ei siis valittamista :)

Kiva kurapolku mun lenkkimastossa ^_^

Lempielokuvani on Päättymätön Tarina. Ja Crow, ja Labyrinth, ja Legenda, ja Fight Club, ja 300, ja Transformersit... Ja supersankarit on aina jees!

Lempihammastahnani on sellainen jossa on yhdellä kädellä avattava korkki. Jep, ostan tahnani sillä perusteella.

Lempiluonteenpiirteeni on... Onko edes mahdollista valita vaan yhtä???? Kyllä mä tykkään ihmisissä kokonaisuuksista... Mutta aidot, rehelliset, sydämelliset, vaatimattomat, uteliaat, ajattelevat ihmiset on yleensä sellasia joista tykkään ja jollainen tahtoisin itsekin olla.

Lempikulkuvälineeni on polkupyörä, noin ajatustasolla. Oikeasti käytän paljon bussia ja tykkään bussilla köröttelystä :)

Lempisuklaapatukkani on taas yks asia jota en osaa valita koska en tunnustaudu suklaafaniksi. Porvoon Pienen suklaatehtaan kaneli- ja ruususuklaat on mahtavia, ne ei tosin oo patukoita.

Lempihömppäsarjani on Big Bang Theory. Lasken nyt komedian hömpäksi, koska "minähän en hömppää katso". Muka.

Lempikuvioni on pilkut. Raidoistakin tykkään. Ja koukeroista.

Lempihedelmäni on päärynä. Persikastakin tykkään.

Lempipuuhasteluni on tutkiskelu. Tykkään googletella asioita, lueskella faktakirjoja, kirjottaa muistiinpanoja ja tehdä yhteenvetoja. Ja huom, tutkiskelu on mukavaa vain vapaaehtoistoimintana. Jos se on pakollista, se ei ole yhtään hauskaa.

Lempivuodenaikani on kesä, koska ei tarvitse topata ulos mennessä.

Lempikoruni on mun Fafani mulle ostama hopeasydän jossa on jo lohkeillut punainen maali pinnassa. Se on varmasti jo yli kolkyt vuotta vanha. En koskaan käytä sitä, en yleensäkään käytä koruja, mutta tuo on ihan ykkönen <3

Lempityylini pukeutumisessa on military ja/tai industrial gothic! Ja post-apocalypse ja steampunk! Niinku monessa muussakin asiassa, tykkään tyyleissäkin aika äärijutuista. Itse tosin oon näin vanhemmiten ihan vaan tylsempää farkku-reisitaskuhousu-verkkari-tyyppiä enkä enää jaksa panostaa julkikuvaani kuten nuorempana, mutta nuo em. viehättää silmää aina vaan :)

Tyyliä kerrakseen. Ja minä.

Lempijuustoni on vanha, aromikas cheddar. Tykkään vahvoista juustoista, edam on muovia. Ja koska tykkään juustoista, tykkään tästä kysymyksestä enemmän kuin suklaa- ja kakkutiedusteluista :D

Lempieläimeni on lohikäärme! No susi sitten. Kotieläimistä kissa.

Lempilihakseni on gluteus maximus, ks. ensimmäinen vastaus. Sternocleidomastoideus tuntuu kyllä suussa kivemmalta litanialta :)

Sternocleidmastoideus.

Lenkkireitillä näkee myös hevosia :)

Netittömyyden nirvana?

Seuraavaksi raporttia digi-detoxistani ja kuinkas siinä kävikään....

Olin ajatellut netittömän viikkoni olevan ihan hurjan aktiivinen. Salilla olisin käynyt joka päivä ja olisin ehtinyt lukemaan tuhat kirjaa ja jokainen meidän perheen ateria olisi huolella alusta pitäen itse väännetty - vähän pidemmän nettitauon aikana olisin kasvattanut kasviksetkin ruokapöytään. Tuuli tuivertaisi hiuksissani, aurinko lämmittäisi ja kasvit suikertaisivat taimiaan maasta, kun eläisin oikeaa elämää netin kahleista vapaana, hymyillen.

Mutta ei.

Ensinnäkään, täysi netittömyys ei ollut mahdollista. Lasten koulujen Wilma-viestit oli luettava. CV oli pakko meilata työnantajan sitä pyytäessä. Facebookkiinkin oli kirjauduttava alle vuorokausi lakon alkamisesta, koska oli hytinän perusteella tarkistettava erään arvonnan tulos - onneks tarkistin, koska voitin. Kerran googlasin hankalan sanan joka jäi vaivaamaan kesken lukemisen. Ja niinkuin itselleni lupasin, ohjelmia sain katsoa netin kautta - ja katsoinkin. Yksi kausi Doctor Whota ja pari leffaa riitti ajantappamiseen muutaman ensimmäisen päivän aikana.

Muuten pysyin itse itselleni asettamissani tiukoissa rajoissa, ja jätin esimerkiksi maissitortillat tekemättä koska en voinut googlata ohjetta. Hesarin tilauksen loputtua jouduin kyselemään uutisiin tarkennuksia muilta. Ilman bussiaikatauluja tulin hyvin toimeen - mutta yhteydet täälläpäin ovatkin sen verran hyvät että sen kun menee pysäkille niin kohta tulee joku linja viemään sinua eteenpäin.

Hassuin asia jonka huomasin oli se, että käytän Facebookkia kuten moni käyttää tupakkaa. Tekemisen puutteessa vilaisen naamakirjaa. Aamukahvin kanssa on ihana nautiskella muiden aamukuulumisista ja lukea säätiedotukset eri puolilta Suomea. Kun sain ikävän sävyisen tekstarin, oli ensimmäinen reaktioni kurkata ihmisten kuulumisia ja ehkä valittaa vähän. Aluksi facettomuus hermostutti ja kiukuttikin vähän. Kun tajusin tuon pienen asian, oli loppuaika ilman Facebookkia paljon helpompaa. Olen kuitenkin aina ollut tyytyväinen siihen, etten ole narahtanut esimerkiksi tupakkaan niin kovaa kiinni etteikö lopettaminen olisi käynyt hyvinkin kivuttomasti. Ajattelin siis netin (tai lähinnä Facebookin) päässäni huonona tapana joka ei tee minulle hyvää - ja naps, ikäväkin laantui.

Netin tarkoitus. Kissakuvat.

Kirjaa luin ahmien vain yhtenä päivänä. Uudenlaisia ruokia sävelsin kahdesti. Sain flunssan, enkä käynyt salilla kertaakaan. Kävin keikalla ilmoittamatta siitä netissä. Tekstailin niille muutamalle tärkeimmälle ihmiselle enemmän kuin koskaan ja ahdistelin heitä kissa- ja ruokakuvillani. Istuin hiljaisuudessa ja ajattelin. Suunnittelin uusia järjestyksiä ja asioita.

Enkä siltikään saanut suurta valaistumista, en vaipunut nirvanaan enkä aloittanut uutta harrastusta. Se myönnettäköön että olo oli seesteisempi ja rauhallisempi ja sain keskittymiskykyäni takaisin. Tärkein ahaa-elämykseni oli se, ettei nettimaailma tai Facebook ole mikään suuri mörkö joka hallitsee elämääni. Se suuri mörkö on ihan omassa päässäni. Mä osaan laittaa koneen kiinni ja osaan olla räpläämättä kännykkää. Mä osaan edelleen lukea satoja sivuja päivässä. Mä olen olemassa ilman nettiäkin, mutta osa mun sosiaalisesta elämästä on olemassa verkossa ja hyvä niin - en mä oikeassa elämässä voisi tavata niin monia ihmisiä  päivittäin, en ehkä edes yhtä. Kahville lähtö kaupungille tai kylässäkäynti vie oikeasti ison siivun päivän ajasta, enkä mä elä elämääni yksin vaan mulla on lapset joiden kanssa haluan olla.

Eli mahtavan, sielun syövereitä avaavan ja minut maailmankaikkeuteen yhdistävän digi-detoxin tulos oli plus-miinus-nolla. Netti on hyvä renki mutta huono isäntä, niinkuin moni moni muukin asia. Ilman nettiä täytyy pystyä pärjäämään, mutta siitä saa myös niin paljon iloa ja jeesiä elämään että sen kieltäminen olisi melko hullua. Meillä aletaan viettämään netittömiä päiviä jolloin kaivetaan latapelit naftaliinista, pidetään leffailtoja ja uppoudutaan seikkailuihin kirjojen kautta. Ja jos tuntuu siltä, niin silloinkin voidaan netistä kaivaa uusi herkkuresepti tai selata uusimmista leffoista se mieleisin katsottavaksi.

Sitäpaitsi, netistä löytyy ihan hurjasti tietoa kunhan osaa suodattaa hömpän faktasta. Pikkujuttujen ja -faktojen googlaaminen kesken keskustelun on joskus ihan mahtavan hauskaa. Netistä löytyy työpaikkailmoituksia. Netin kautta on helppo varata kirjaston kirjoja. Netissä voit käydä monella kirpputorilla samaan aikaan. Vain netissä on kutkuttavan naurattavia netti-meemejä. Netistä löytyy kulttuuria, vinkkejä, ohjeita, sielunkumppaneita (luv u Geek-girls!) ja kissakuvia. Mikä sen mahtavampaa? :D

Mut nyt mä menen lukemaan kirjaa - Westeros, mä tulen taas!

Mielipidekirjoitus.

Turhauttaa.
Ihmiset ympärillä. Puolitutut, läheiset, ihmiset joiden pitäisi olla tuttuja mutta jotka kuitenkin ovat kovin vieraita. Se syvemmän kontaktin puute joka tuntuu leimaavan aika suurta osaa nykymaailman arvoistakin.

Turhauttaa se, etten mä tunne niitä ihmisiä, jotka mun pitäisi tuntea. Tai tunnen, tavallaan. Tiedän ehkä lempiruoan, lemmikin nimen, koulutuksen, ammatin, lempivärin, toivelomamatkan määränpään. Kevyitä, pieniä, kivoja, vaivattomia ja yleisiä asioita. Jutustelua päivän säästä ja julkkisjuoruista.

Mutta kun mä kaipaisin jotain enemmän. Mä kaipaisin mielipiteitä! Ja ei, mielipiteenä mä en pidä kommentteja "hyi" tai "ihq". Mä tahtoisin kuulla kannanottoja, vahvoja ajatuksia ja perusteluja niille. Mä tahtoisin mielipiteistä ja ajatuksista kumpuavia avoimia ja hyväksyviä keskusteluja.

Mä olen välillä niin väsynyt kaikkeen siihen small talkiin mitä suomalaiset ei muka osaa mutta mitä suomalaisetkin harrastaa esimerkiksi somessa vaikka huru mycket. Musta ei vaan enää tunnu että sosiaalinen elämä mitenkään täyttyisi siitä että sivelee asioiden pintaa hyvänpäiväntuttujen kanssa.

On toki viihdyttävää joukolla kauhistella teinivaimon hameenmittaa tai kerätä lynkkausmielialaa eläinrääkkääjistä kertovan uutislinkin alle. Eläinrääkkäys ON paha asia, mutta tarkoitan tässä sitä että kaikkihan asiaa paheksuvat, mutta keskustelu aiheesta tahtoo yleensä olla olematonta.Enkä mä tahdo dissata small talkia kokonaan. Pikkuhöpinälle on useinkin aikansa ja paikkansa. Mä puhun nyt siitä mistä tuntuu olevan suurempi puute. Mun mielestäni pikkuhöpinä on vallannut jo ehkä liikaakin tilaa ihmisten välisissä kontakteissa.

Mielipiteitähän ne pienet mielipiteetkin toki ovat. Mielipide on se, mitä ajattelet viihdeuutisista. Mielipide on myös se, miten suuressa arvossa pidät vaikkapa ruokaa tai merkkituotteita. Mielipide voi pienenä piiloutua vaikka miten vähäpätöiseltä tuntuvaan asiaan niin ettei niitä välttämättä edes tiedosta. Mutta miksi pienetkin mielipiteet tuntuu joskus olevan vaikea sanoa ääneen? Miksi monia mielipiteitä ei osaa perustella? Onko niitä pieniäkään koskaan miettinyt tarkemmin vai onko asiasta tiettyä mieltä vain koska "niin on aina ollut" tai "ei se sillein kosketa mua"?

Mä tahtoisin enemmän kannanottoja sellaisiin asioihin, joihin kaikki eivät sano "kamalaa" tai "oi ku ihanaa", sellaisiin asioihin jotka on ehkä vähän vaikeampia ja jotka ehkä vaatisivat vähän pidempiä kommentteja ja isompia keskusteluja. Asioita joista itsellä voi olla vahva mielipide ja siitä huolimatta voi ymmärtää toisenkinlaisen kannan ja ehkä oppiakin asiasta uutta keskustelun lomassa.

Missä on keskustelut rakkaudesta ja polygamiasta, tasa-arvosta, eutanasiasta, ravintosuosituksista, salaliittoteorioista, arvomaailmoista, pinnallisuudesta ja kulisseista, intohimoista, abortista, politiikasta...? Juuri niistä asioista joista helposti vaietaan ehkä juuri siksi että ne ovat isoja aiheita ja aiheuttavat suuria tunteita.

Miten voi oikeasti tuntea toisen ihmisen jos ei tiedä toisen mielipiteitä? Miten omat mielipiteet voi koskaan muuttua, kasvaa ja kehittyä jos ei koskaan kuule eriäviä näkökantoja ja perusteluja niille? Miten sä voit tuntea itses jos sä et tunne mielipiteitäsi? Mulla on henkisesti vahvempi olo kun mä tunnen itseni mielipiteitäni myöten. Kun tiedän miksi ajattelen asioista niinkuin ajattelen ja miksi regoin niinkuin reagoin. Ei kaikki mullekaan tietenkään aina päivänselvää ole, mutta sekin on yksi elämän hienouksista ettei elämä tai ihminen ole koskaan valmis! Sitä voi aina opettaa, kasvattaa, rakentaa, viilata ja hioa.

Ei mielipiteen perustelu aina helppoa ole - ja siinä sen hienous piileekin. Kun sulla on perustelut, ei sun mielipidettä voi kukaan kokonaan lytätä. Aina voi tietysti olla eri mieltä. Mutta kun sä osaat perustella asiasi, sä olet myös miettinyt sitä suuremmin ja syvemmin, ja se on sulle selkeämpi. Silloin on helpompi käsitellä asiaa myös muilta kanteilta, kun on jo omaa kantaansa tullut pyöriteltyä ja makusteltua.

Suuremmat ja syvällisemmät keskustelut ei ehkä ole niitä helpoimpia, mutta mä uskon että ne antaa kaikista eniten.

En mä sano että itse olisin kovin suuriääninen kannanottaja tai maailmaa muuttava aktivisti, mutta kyllä mä aina välillä mielipiteeni kerron ja silloin kyllä toivon että mua myös kuunnellaan. Olenko mä sen takia kärkäs jos mä kerron ajatukseni ääneen? Olenko ääri-ihminen jos mulla on jostain asiasta mielipide? Onko matalaotsaista olla eri mieltä kuin enemmistö - tai entäs samaa mieltä?

Sekin on mua havahduttanut tähän mielipideasiaan, että mielipiteen kertominen tuntuu usein saavan ihmiset ajattelemaan ettei hyväksy muita näkökantoja ollenkaan. Mutta eihän se normaalien avomielisten ihmisten kesken niin voi olla? Eihän? Miksi se, että kertoo mielipiteensä asiasta tarkoittaisi sitä ettet hyväksy toisen mielipiteen kannattajia? Yhtä lailla lihansyöjä voi hyväksyä vegaanin, uskovainen ateistin ja hetero homon - ainakin sivistyneessä seurassa. Ei siis eriävät mielipiteet tarkoita sitä ettei hyväksyisi toista ihmistä.

Toinen asia joka mua harmittaa ihmisissä ja mielipiteissä on se, että mielipiteen ääneen sanomiseen liitetään usein se yksi ihmistyyppi joka katsoo oikeudekseen kertoa ääneen mielipiteensä vaikka se ei auttaisi ketään, ei aiheuttaisi keskustelua tai jopa loukkaisi jotakuta tiettyä ihmistä. Tiedättehän - nämä ihmiset jotka perustelevat loukkauksensa sillä että ovat rehellisiä ja suorapuheisia. Aiheutuuko siitä kuitenkaan kenellekään mitään positiivista jos sanot työkaverillesi hänen näyttävän lihavalta/nälkäkurjelta/mieheltä/naiselta? Jos sanot jonkun harrastuksen tai intohimon olevan typerää? Jos sinun mielestäsi jonkun tietty luonteenpiirre olisi vähemän toivottava? Mielipiteen kohteelle tulee luultavasti paha mieli, eikä kumpikaan osapuoli opi asiasta mitään. Tarkoituksellinen mielen pahoittaminen ei ole koskaan ok, ja siinä menee raja siinä onko mielipiteen kertominen ääneen ok vai ei. Tämä nyt meni vähän sivuraiteille, mutta oli mainittava koska nuo kovaääniset pahansuiset ihmiset tahtovat joskus olla etunenässä kertomassa mielipiteitään, ja tahdon korostaa etten puhu tässä tekstissäni nyt heistä.

Niin paljon kuin tällä hetkellä mun mielestäni mielipiteet on tekojen lisäksi se, mikä hyvin pitkälti määrittelee ihmisen (toim.huom. Jos olet eri mieltä, niin tästä voisi kummuta loistelias keskustelu! :) ) niin mielipiteiden ei pitäisi estää ihmisten toimeen tulemista. Lukiovuosina (antiikin ajalla) mun paras luokkakaverini oli seurakunta-aktiivi helluntailainen, itse taas olin kettutyttö-pakana ja maailmankatsomuseroista huolimatta meillä oli hirmu kivaa yhdessä. Juotiin teetä, kuunneltiin vuorotellen mustaa ja valkoista metallia ja keskusteltiin elämästä - uskonnostakin. Kumpikin oli ok toisen täysin erilaisen mielipiteen kanssa.

Pointti on se, että voi ymmärtää omistaan eriäviä mielipiteitä vaikka oma ajatus asiasta olisikin vahva. Maailma ei ole mustavalkoinen, eikä sitä ole mielipiteetkään. Miksi olisi vaikeaa ymmärtää erivärisiä mielipiteitä? Ja jos niiden ymmärtäminen tuntuu vaikealta, niin olisi hyvä edes hyväksyä ne. Mielipiteethän voi pitää sisällään mitä vain asioita maasta taivaaseen ja kvarkeista galakseihin, ja ihmisen elämä on kuitenkin niin laaja aihealueiltaan - miten siis yksi kaikkeudesta erotettu mielipide voi joskus aiheuttaa niin suuren muurin ihmisten välille?

Jos mä olenkin tämän kasvukauteni aikana kasvanut fyysisesti vain vähän, niin henkisesti mä olen kasvanut sitäkin enemmän. Mä tunnen itseni paremmin kuin koskaan, tiedän mitä haluan ja mitä en - ja sen myötä mulla on myös asioista mielipiteitä. Mä en ole "ihan kiva"-ihminen, enkä halua ollakaan. Eikä mun kaikki mielipiteetkään ole "ihan kivoja" ja joku voi niistä vaikka hermostuakin, mutta silloinhan pohja keskustelulle on taas valmiina! Kun mä tiedän mitä asioista ajattelen, on mulla myöskin perusteet tehdä päätöksiä ja ymmärtää miksi teen mitä teen. Mulla on esimerkiksi mielipiteeni siitä, millainen on mun ihanneihmiseni ja tokihan silloin itse pyrin käyttäytymään siten kuin mun mielestäni hyvä ihminen käyttäytyy.

Mä tahtoisin että jokainen voisi sanoa mielipteensä ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa lytätyksi. Toivoisin tietyllä tapaa kovaäänisempiä ihmisiä! Tahtoisin, että vaikka mielipide määrittelee osan ihmisestä niin osattaisiin nähdä myös muut kantit ja kulmat ihmisestä. Tahtoisin vahvojen mielipiteiden käyvän keskustelua keskenään. Mä en kaipaa väittelyä enkä sitä että toisen mielipide yritetään kumota, mä kaipaan asioiden pyörittelyä ja vaivaamista. Mikä on mahtavampaa kuin tajuta itselle täysin yllättäen, ettei ole koskaan ajatellut asiaa toisen kertomalta kantilta!

Tämä nyt oli ehkä aika abstrakti aihe meuhkata tekstiksi. Mutta mulla oli tarve kertoamun mielipiteeni mielipideasioista.

Mitä mieltä sä olet?