torstai 24. joulukuuta 2015

Piiiitkä pötkö kuulumisia...

Viimeisestä päivittelykerrasta onkin vierähtänyt ihan luvattoman pitkä tovi... Vaan kun ei ole saanut aikaiseksi, ihan vain saamattomuutta siis. Saamattomuudelle on kyllä ollut syy - masennus on nostanut rumaa päätään ja vetänyt olon aika matalaksi...

Masennus ei kulje ensimmäistä kertaa mun vierellä, ja siksi mä tiesinkin mitä on tapahtumassa kun aloin huomaamaan itsessäni tiettyjä piirteitä. No selvin oire oli itkuherkkyys - itku saattoi tirahtaa ihan missä tahansa ja syystä tai ihan ilmankin. Toinen juttu mistä mä masennuksen tunnen, on se etten mä enää pidä ihmisistä. Mä en tykkää katsella porukkaa kaupungilla, mieluummin tuijottelen kenkiini ja seinille. En tahdo tietää mitä ihmiset on asioista mieltä, en mistä tykkäävät, en yleensäkään halua kommunikoida kenenkään kanssa mitään. Ne muutamat läheisimmät ihmiset saavat olla ja tulla lähelle, muuten käperryn omiin oloihini.

Tiedossa tällaisia maittavia neste-aterioita... Huoh.
Muutenkin se saamattomuus... Toimintakyky vaan loistaa poissaolollaan eikä asioihin osaa ryhtyä vaikka kuinka itselle hokisi että pitäisi saada aikaan. Ovesta on vaikea lähteä ulos ennenkuin on ihan pakko. Joinakin päivinä sängystä nouseminen ja siirtyminen sohvalle katsomaan sarjoja oli jo hartialle taputuksen arvoinen suoritus.

Masennus ei ole harvinaista syöpään sairastuneella. Eikä se ihme olekaan - elämä heittää häränpyllyä eikä mikäänole enää satavarmaa. Suunnitelmia on vaikea tehdä, etenkin siinä vaiheessa kun hoidot on päällä tai kun odottaa operaatiopäivämäärää. Pidemmänkin aikavälin miettiminen tuntuu tosi vaikelata, kun salaa miettii onko ensi kesänä enää edes elossa...

No, asia on nyt hoidossa. Ei tarvinnut kuin sanoa taikasanat "mä luulen että mä tarviin apua pääni kanssa" ja sain pikaisen lähetteen psykiatriselle puolelle. Kävin sielä juttelemassa hoitajan kanssa, joka ihmetteli että olin jaksanut näinkin pitkään - totesi minun muistuttavan höyryjunaa, joka jatkaa puhisten matkaansa vaikka väkisin kunnes tulee se kallio eteen. Pian pääsin lääkärinkin juttusille ja sain pollapillerit joiden toimimista nyt odotellaan. Seuraavan kerran saan jutteluapua sairaalan osastolla - ja tästä päästäänkin siihen mitä kaikkea on tulossa!
Jiihaa - osastolle menossa.

Private room :)

Mun suuri päiväni, sanoisiko pompöösisti "uuden elämän alkupäivämäärä" on nyt tiedossa! Ruokatorvi poistetaan 30.12. Leikkaus on iso, tosi iso ja kestää koko päivän. Kuten hoitaja sanoi "luultavasti neljään mennessä on valmista, mutta voi mennä pidempäänkin". Huhhuijakkaa... Leikkauksen jälkeen mä olen teholla ja hengityskoneessa (ja onneksi nukutuksessa, onneksi se selvisi) mitä ilmeisimmin seuraavaan päivään asti. Jos huonosti käy, herään vasta ensi vuonna.

Sairaalamuotia, olalaa!

Legoista askarreltu tippaletku?

Koko homma alkaa itse asiassa jo 27. päivä, jolloin mun täytyy siirtyä nestemäisiin ruokiin. Seuraavaks siirryn kirkkaisiin ja naatiskelen jonkinlaista suolentyhjennysjuomaa. Njam, hauskuutta luvassa... 29. päivä mä lähden sairaalaan ja asetun taloksi ikiomaan huoneeseen - onneks on oma rauha kun pari viikkoa joutuu siellä viettämään. Silloin mulle laitetaan selkäydinkanavaan kipupumppu ja sitä testataan että toimii. Lisäksi fysioterapeutti tulee testailemaan mun keuhkojen toimintaa - kävin testauttamassa keuhkoja jo pari viikkoa sitten ja tulos oli että tilavuus on himpan pieni mutta kestävyys oiva. Samalla selvisi etten päässyt tutkimusryhmään vaan joudun tyytymään vertailukappaleen osaan.

30. päivä onkin sitten itse leikkaus. Minut lääkitään pienesti jo osastolla ja kuskataan sitten leikaussaliin jossa kumpaankin käteen isketään tippakanyylit ja tarvittavat seurantalaitteet kiinnitetään minne mikäkin. Sitten alkaa osuus josta itse en toivottavasti koe mitään... Ensin kirurgi menee sisään oikeasta kyljestä kylkiluiden välistä ja sitä kautta poistaa ruokatorven - näillä tietämyksillä koko matkalta. Myös imusolmukkeet röörin ympäriltä lähtee. Seuraavaksi mut avataan ylävatsalta pallean paikkeilta ja siinä askarrellaan vatsalaukusta uusi rööri nitomalla siitä putkenmallinen ja poistamalla ylimääräiset rämmäleet. Lopuksi mennään vielä sisään kaulalta, että päästään ompelemaan uusi vatsalaukku-rööri oikealle kohdalleen, On siinä homma. Kaikki kunnioitus kirurgille joka tällaisia koko päivän operaatioita tekee!

Kotiin lähdössä.

Riskejä leikkauksessa on tietenkin hirmu paljon, perus nukutusriskeistä siihen että kurkun alueella askarrellessa vahingossa osutaan pahasti äänihuuliin, jolloin saattaa tulla toispuoleinen tai kokonainen änihuulihalvaus. Ja jos tulee kokonainen, tehdään ehkä avanne kaulalle - ja sitä en kyllä toivo! Leikkauksen jälkeen suurin huolenaihe on keuhkokuume, jota voin yrittää vältellä hengittämällä usein syvään ja puhalluspullon avulla pitämällä hengitystiet vähäräkäisinä. Kaikenmoistahan sitä on kuullut, ja ihan hyvä että lääkärit pelotteevat huolella niin ei tule mikään niin suurena yllätyksenä. Ja jos kaikki menee hyvin niin voi olla extratyytyväinen siihen!

Kun herään leikkauksesta, on minussa letkuja ihan järjetön määrä... Kaksi tippaletkua käsissä ja yksi kanyyli kaulassa. Lisäksi löytyy nenämahaletku, katetri ja ainakin kolme dreeniputkea. Ohutsuoleen menee yksi letku ja sen kautta truutataan ravintoa sisuksiin, sillä joudunhan olemaan viikon syömättä ja juomatta kun odotellaan että uuden röörin kiinnitysommel paranee ja pitää. Kyljessä oleva poistoletku kuulemma on se jota potilaat vihaavat ja voin kyllä kuvitella että kylkiluiden välissä tuntuva kökkö ei plajoa mieltä piristä.

Leikkauksen jälkeen minut autetaan ylös jo leikkausta seuraavana päivänä (vai pitäisikö varmuuden vuoksi sanoa heräämistä seuraavana päivänä...). Kävelemään pyritään pääsemään mahdollisimman pian jotta veritulppariskiä saataisiin pienemmäksi ja paraneminen tehostuisi. Veritulppien varalta saan myös kuukauden verran piikittää itseeni verenohennuslääkettä. Sitten suihkuun niin pian kuin mahdollista - se mahtaa olla mukavaa touhua kaikkien letkujen kanssa...
Kivojakin juttuja on ollut, kuten Pieni Merenneito-baletti äidin kanssa...

...ja Slayerin, Anthraxin ja At The Gatesin keikka Tärkeän Ihmisen kanssa - kiitos Ystävältä saatujen lippujen <3

Pari-kolme viikkoa sitten kävin osastolla yöpymässä kun mulle tehtiin bronkoskopia. Keuhkoputket tähystettiin ja varmistuttiin ettei syöpä ole kaivanut tietään niihin, sillä se kuitenkin toisella puolen osin nojailee toisen puolen keuhkoputkeen. Homma sujui ihan kivasti nukutuksessa, vaikkakin rauhoittavan lääkityksen puutteessa pääsi itkutiraus leikkaussaliin saavuttaessa. Hoitajat kuitenkin hoisivat tilanteen hienosti - tippa laitettiin nopeasti paikalleen ja rauhoittava lääke annettiin saman tien. Hengitysputkea poistettaessa operaation jälken oli kurkunpääni krampannut, ja minulle oli annettu lisähappea tilanteen laukaisemiseksi. Vaaratilanne, joka on kuitenkin melko yleistä nuorilla ihmisillä ja hoituu useimmiten lisähappea antamalla. Kurkku oli kyllä normaalia kipeämpi tämän tohinan jälkeen. Ja onneksi en itse muista tilanteesta mitään. Nukutuslääkäri varmistikin asian heti kun tuli juttelemaan kanssani - oli siis mahdollisuus että olisin ollut jo tajuissani silloin.

Posti toi yllätyslahjana mahtikassin salaisilta ystäviltä :D

Tämä riittänee tällä kertaa, läppäri seuraa mua kyllä osastolle mukaan joten yritän päivitellä kuulumisia seuraavan kerran sieltä.

Nyt painun pehkuihin ja huomisesta seuraavat pari päivää mussutan herkkuja niin paljon kuin vain suinkin jaksan ja tietenkin vietän aikaa läheisten ja rakkaiden kanssa. Toivottavasti teilläkin on mahtava joulu ulkona valitsevasta mustuudesta huolimatta :D <3




Joulukoristeiden ostamisesta alkaa mulla aina joulufiilistely! Joka vuosi hommaan jonkun uuden jutun :)

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä Heidi tulevaan! Meidän mammalle tehty aikoinaan samalainen leikkaus, samasta syystä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun raportoit! Ja vaikka joku tais tyrkätä siun Gandalfille ihan väärän seikkailukirjan kätöseen, niin saattueesi on vahva. Kuulolla ollaan ja pysytään ja ootellaan vuodenvaihteessa kuulumisia.

    VastaaPoista
  3. Jonkun ajan päästä luet näitä postauksia ja kaikki tämä on muisto vain. <3 Nyt vaan kaikki voima parantumiseen. Olet varmasti hyvissä käsissä, siihen voi onneksi luottaa.

    VastaaPoista
  4. Minulla on nukutuksesta vain hyviä kokemuksia, mutta intubaation epöonnistuessa kerran saatiin aikaiseksi toispuoleinen äänihuulihalvaus. Ei mukavaa yhtään kun saa jatkuvasti kuulla naureskelua ja kommenttia "onpas sulla ääni mennyt" ja "huh kun sulla on paha flunssa". No ei ole kun äänihuuli pilattu loppuelämäksi... Ääntä ei juuri tule ja puhe on vain avutonta kähinää.
    Toivottavasti sinulla menee kaikki hyvin ja komplikaatioita ei tule.
    Kaikkea hyvää ensi vuodelle :)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kaikki hyvin! Jaksamista ja lämpöisiä halauksia matkaasi :)

    VastaaPoista

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D