sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Suunnitelmat uusiksi!

Rimpula täällä taas. Piiitkästä aikaa...

Mun piti herättää blogi henkiin nyt alkusyksystä ja kertoa mitä kivempia juttuja. Juttuja siitä miten olen ollut töissä kuntosalin siivoojana jo alkuvuodesta ja miten meidän Fressi on ihan huippumesta. Siitä miten duunin kautta päätin vihdoin lähteä opiskelemaan personal traineriksi - jotain mitä oon halunnut jo muutaman vuoden. Sitten oisin kertonut mitä kaikkea opin koulutuksessa, mitä siellä tehdään ja miten omat huipputreenit kulkee.



Mutta tulikin kapuloita rattaisiin ja suunnitelmat heitti ihan häränpyllyä. Siis niin että koko elämä meni jotensakin uusiksi...

Ihan heinäkuun lopussa oli tarkoitus jäädä viikon kesälomalle. Iskikin armoton närästys, joka viikossa paheni niin että marssin työterveyslääkärille. Ensimmäinen lääkäri totesi tilan ruokatorventulehdukseksi, ja se siitä. En ollut kuitenkaan tyytyväinen pelkkään lääkkeen vaihtoon, joten marssin seuraavana päivänä toiselle lääkärille. Tuloksena viikon sairasloma ja kiireellinen lähete gastroskopiaan.


Gastroskopiaan pääsin Peijakseen jo kahden viikon päästä, ja sitten alkoikin ryminä tän Rimpulan elämässä. Ruokatorvi oli tosi tulehtunut, tutkimus sattui ekaa kertaa ja vertakin tuli. Lisäksi tarvittiin vanhempi lääkäri saamaan letku ruokatorvesta läpi. Tuloksena oli se, että röörissä on kasvain. Koepaloista selviäisi enemmän. Säikäytti tuo jo aika paljon. Etenkin kun googlaamalla hakusanat "ruokatorvi kasvain" tuloksena oli vain asiaa ruokatorven syövästä ja kirpaisevia selviytymislukuja. 

Viikonloppuna menin pt-koulutuskokonaisuuden pohjakurssille. Pitihän se käydä. Oli ilmottauduttu ja opiskelut maksettukin helmikuuhun asti. Tykkäsin kovasti - vaikka asia oli perushuttua niin jotain tarkentavaakin opin ja ryhmän kanssa tehdyt treenit oli tosi kivoja.



Vaan siihen se jäi. Mun opiskeluni. Tai lykkääntyi kevääseen. Ramppasin tt-kuvissa, odotin tietoa koepaloista ja riivasin hoitajia joka suunnalla soittelullani. Ja sitten se tieto tuli - kasvain se on. Eli syöpä. (Syöpä on muuten karmea sana, jotenkin kalmalta kaikuva...) sillä hetkellä näytti siltä ettei se olisi levinnyt, mutta lisätutkimuksia tarvittiin. Kiireellisenä taas eteenpäin - pet-kuvaukseen, verikokeisiin, sydänkäyriin, spirometriaan ja sitten tänne...



Nyt pötkötän Meilahdessa Thorax- ja Esofaguskirurgian osastolla torstaisen nukutuksessa tehdyn gastroskopian jäljiltä. Koitettiin ahtauman laajennusta, tuli halkeamaa ja nyt mulla on röörissä stentti. (Eli ruokatorviproteesi, mutta sekin kuulostaa kaamealta.) Sellainen putki joka pitää röörin auki. Syötävät on mössöjä ja pehmeitä ja syöminen on hoidettava pystyasennossa koska ruokatorvesta puuttuu nyt se normaali ruokaa eteenpäin vievä liike eli peristalttinen toiminta. (Hienoja sanoja tässä oppii jos ei nyt kyllä paljon muutakin!)



Tiedossa on kahden kuukauden sairasloma, sädehoitoa ja sytostaatteja ja sitten leikkaus jossa pätkäistään paha pala ruokatorvesta pois. Siitä sitten pikkuhiljaa palailen elävien kirjoihin. Tarkoitus mulla olisi kuitenkin kertoilla miten menee ja miten asiat etenee. Faktaa ja juttua, mutta ihan täysin eri asiasta kuin alun perin piti.

Nyt Rimpula tahtoo vaan rimpuilla takaisin vahvaksi. Sitten joskus myöhemmin vielä vahvemmaksi, kun on sen aika.


Loppuun vielä kaksi kissakuvaa, koska kissakuvat piristää aina :)



7 kommenttia:

  1. En ole verbaalisesti lahjakas, mutta olet vahvimpia tuntemiani ihmisiä. Sinä jos kuka selviät näistä koettelemuksista voittajana ja entistä vahvempana! Paljon haleja & voimia, hengessä ollaan mukana <3

    VastaaPoista
  2. Ensiksi tahdon sanoa että jos voisin niin halaisin sua kovasti <3 Paljon voimia ja jaksamista sinulle ja pojillekkin. Oot kyl aika supermimmi ja toivotaan että kaikki kääntyy parhainpäin ja pääset takaisin elämään sitä mitä olet suunnitellut. T: Katja, Kiia ja Katariina ☺

    VastaaPoista
  3. Huh! Lite in Shapen ajoilta muistan sinut, mutta nyt toivotan tsemppiä ihan muihin toimiin kuin lihaksen kasvatuksiin! Elämä on täynnä yllätyksiä, sinulle ne tulevat olemaan positiivisempia jatkossa. Olen siitä täysin vakuuttunut! Voimia! !

    VastaaPoista
  4. Olet mainio tyyppi, tiesitkö sen? Ja mitä tahansa
    päiväsi aikana tapahtuukin, pysyt juuri sellaisena:
    yrität, annat, elät elämääsi niin hyvin kuin vain
    osaat. Pidä siis mieli korkealla, ja näe asiat
    oikeassa valossa.
    Ja hyvin menee.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä ihan älyttömästi. oot ollut monesti mielessä vaikka ei henkilökohtaisesti tunneta. Jaksuja!!

    VastaaPoista

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D