perjantai 15. marraskuuta 2013

Henkisestä puolesta, ruokaa ja kuulumisia

 Himpan on ollut hiljaista blogin päivitysten kanssa... Mut niin on ollut elo muutenkin. Onko se sit pimeys vai mikä, mutta mä olen ollut niin syvälle kotonurkkiin hautautuneena että hyvä kun kaupassa oon käyny. No, pari kertaa salillakin. Ja laivalla. Mut kaikki mun menot on vaatineet sen, että oon sopinu jotain jonkun toisen kanssa. Paitsi tänään! Tänään kävin pitkästä aikaa salilla ihan itse ja reippaasti aamusta :)



Mä olen miettinyt paljon ihmisiä. Tai - osaankohan muotoilla asian oikein - ihmisten toimintaa, käytöstä ja tarkoitusperiä. Miten esimerkiksi ihmisen omat lähtökohdat saa sen ajattelemaan tietyllä tavalla ja olettamaan että muiden ajatuskuviot menee suurin piirtein samaa rataa. Miten ihminen hirveen helposti luulee olettamuksiensa olevan totta. Miten luullaan että muut käyttäytyy itselle tuttujen tapojen mukaan. Siitä sitten kasvaa suurempiakin kuvioita, tulee riitaa ja kiukuttelua.
 
Oliko se Prismassa (siinä ohjelmassa, ei kaupassa) kun sanottiin että jokainen luulee olevansa muita parempi - rehellisempi, ystävällisempi, fiksumpi... Syyllistyn siihen kyllä itsekin aika usein, mutta yritän myös pitää jalkani maassa ja vetää itseni alas jos huomaan ajatusteni menevän noihin sfääreihin.Toisaalta taas yritän täyttää omat odotukseni siitä millainen olen - tai haluaisin olla. Välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä, mutta keskiarvoisesti mulla menee itseni kanssa melkoisen hyvin. Mä tiedän omat huonoimmat puoleni ja yritän niitä saada itsestäni pois. Mä tiedän mikä mussa on hyvää ja niitä puolia tahdon tikea ja kasvattaa. Ja ne positiiviset ominaisuudet jotka vielä(-kin) on hakusessa - ne on silti tavoitelistassa ja niiden mukaan tahdon toimia.


Mistä sitten johtuu itsetunto-ongelmat jos ihminen pohjimmiltaan ajattelee itsestään hyvää? Missä kohtaa "itsekehu" muuttuu itseinhoksi? Miksi joillain itsetunto murenee ja joillain ei? Miksi joillain se kasvaa liiankin suuriin mittoihin? Jotkut kohottavat omaa surkeaa itseluottamustaan murjomalla muita. Jotkut taas ottavat kaikki vaikutteensa ulkopuolelta ja ovat helposti käskytettävissä. Ja sitten on se perisuomalainen tapa syrjäytyä, olla hiljaa ja rypeä omassa pahassa olossaan... Itsellänikin on aika ajoin itsetunto ihan pohjamudissa. Tiedän sen olevan turhaa, koska mä olen ihan hyvä tyyppi - silti se vaan iskee joskus. Mutta mä en yritä paikata oloani muiden kustannuksella. Mä tiedän että paha kasvattaa pahaa ja hyvä kasvattaa hyvää, ja siksi mä tahtoisin olla positiivinen silloinkin kun itsellä on paska fiilis. Mieluummin heitän ohikulkijalle kehun kuin mulkaisen kulmien alta, positiivisuudesta tulee aina parempi mieli itsellekin.


Mikä saa ihmisen arvostelemaan toista ikävään sävyyn, vaikka itse ei ole elänyt samoja tilanteita? Miksi viat kaivetaan helpommin esiin ja mieluummin suurennellaan niitäkin kuin että sanottaisiin joskus jotain hyvää? Mikä saa ihmisen kaivamaan tietoa toisen kuulumisista netistä, kun helpompaa olisi soittaa tai tekstata että "mitä kuuluu?" Siinä sitten kauhistellaan ja ihmetellään tietämättä asioiden taustaa tai kokonaiskuvaa...Miksi toisten asiat kiinnostavat vain salaa muttei julkisesti? En usko että muiden urkkimisesta saa itselleen edes hyvää oloa. Hyvä olo juontuu siitä että on tyytyväinen omaan elämäänsä, ja silloin ei muiden asiat ehdi kiinnostaa muuten kuin positiivisessa mielessä. Silloin ei tarvitse olla kateellinen, kaunaa kantava kyylä. Tiedättehän, sellainen ikävänpuoleinen Ulla Taalasmaa, mutta hiljaisesti ja muissa ympyröissä kuin vain omassa taloyhtiössä...

Eikö ihmiset vaan ajattele omaa sisäistä maailmaansa tai käytöstään? Sitä, millaisia he tahtoisivat olla? Mä en mitenkään jaksa uskoa että mustamaalaajan tai tyhjänpuhujan osa olisi ihan täysin tiedostettu valinta. En tiedä teistä, mutta mä toivon voivani elellä siihen malliin, että musta voi ottaa mallia. Vähintään että olisin ainakin omille lapsille sellainen aikuinen jollaiseksi hekin haluavat kasvaa. En mä kenenkään idoliksi halua. Siitäkin on kokemusta, ja sitten kun kerran tekee jotain "fanin" näkökulmasta väärää niin hajoaa koko ystävyyssuhde. Tai kaveruussuhde oikeastaan. Tuskin se ystävyyttä oli jos toisen tunnemaailma oli toisen mielestä sietämättömän vääränlainen...


Tän syksyn aikana mä olen oppinut paljon omasta sisäisestä maailmastani. Mä olen löytänyt uusia kipupisteitä, joiden olemassaolosta en ennen ollut tietoinen. Niiden tiedostaminen taas on auttanut mua ymmärtämään omaa käytöstäni, vaikka en niiden pisteiden synnystä tai syistä osaa mitään (vielä) sanoakaan. Mä tiedän että ajatus hylkäämisestä saa mut käymään kierroksilla. Lupausten pitämättä jättäminen on yks tapa hylätä. Puolustamatta jättäminen on toinen tapa hylätä. Mutta mä tiedän myöskin että mä voin pitää itseni erossa sellaisista tilanteista ja ihmisistä joista se tunne mulle tulee.

Kuulemieni tarinoiden perusteella työpaikatkin ovat täynnä tällaisia kyräilijöitä. Jos ei löydetä jostakusta aiheellista pahaa puhuttavaa, niin aina voi keksiä jotain. Kieroilemalla yritetään saada toiset mukaan "paskarinkiin", jotta saadaan mustamaalattua tai muuten syrjittyä yhtä tai useampaa työyhteisön tyyppiä. Omaa pahaa oloa puretaan aiheuttamalla pahaa oloa muille. Ei vaan taida auttaa sellainen toiminta pidemmän päälle...

Osa mun mietinnöistä ja hiljasuudesta johtuukin ihan siitä, että mietin mitä mä tänne uskallan kirjottaa ilman että joku uskoo mun blogin kautta tietävänsä enemmänkin mun elämästä. Onko kaikki asiat sellasia että ne sopii kaikkien silmille? Päädyin kuitenkin siihen, että jos joku vetää omia johtopäätöksiä mun kirjotuksista niin se ei ole mun ongelma eikä mun tarvitse asioita alkaa oikomaan. Jos eläis niin, sais varmaan aikasta usein olla selittelemässä sanojaan. Mieluummin se joka lukee ja olettaa, kysyy tarkennuksia tarvittaessa.


Periaatteessa mä olen sitä mieltä, että negatiiviset ja voimia vievät ihmiset kannattaa siivota elämästään pois. Kaikkia ei vaan voi. On vaan opittava ottamaan vastaan se hyöky mitä sieltä toiselta taholta aika ajoin tulee, pysyä tyynenä ja antaa kuohun mennä ohi. Yritettävä ymmärtää sitä pahaa oloa mistä hyökkäävä ja ikävä käytös saattaa johtua. Uskottava että siellä kaiken vihan, tuohtumuksen ja arvostelun takana, jossain kaukana, saattaa vielä olla se ihminen joka joskus kauan sitten oli tutustumisen arvoinen. Joka jossain sisimmässään on ihan hyvä ihminen, mutta on vain päättänyt jakaa hyvyytensä hieman epätasaisesti. Joka ei edes itse tajua käyttäytyvänsä ja kohtelevansa ihmisiä juuri sillä tavalla, josta itse on ollut joskus aikaisemmin harmissaan.

Tästä nyt tuli melkoinen sisäisen myllerryksen purkaus. Välillä ilmaa on vaan pakko puhdistaa. Ja liittyyhän nämä päänsisäiset myrskytkin mun kasvuprojektiini. Se on sitä sisäisen kasvun puolta. Ehkä mä olen vähän pettynyt ihmisiin tällä hetkellä. Ehkä itseenikin siinä mielessä että mulla on tapana olla vähän liian sinisilmänen asioiden suhteen ja uskoa aina ensimmäiseksi hyvää. Asiat vaan ei aina ole mustavalkoisia ja siitäkös mun sisäinen ihanneihminen ruusunvärisissä laseissaan joskus pahastuu.


Ainakin näiden pienten sontasateiden, epäilysten ja arvostelujen jälkeen voin sanoa vielä varmemmin, että tää on se mun juttu! Jos joku ei sitä osaa niellä niin mä en siitä ota stressiä. Mä tahdon elää terveellisemmin, mä tahdon pitää itestäni hyvää huolta. Koska jos mä en tee sitä itse, niin kuka sen tekis mun puolesta? Jos mä oon löytäny itselleni hyvän tavan elää niin mikä kukaan on sitä arvostelemaan? En mäkään nosta äläkkää siitä jos joku haluaa rakentaa elämänsä ja minäkuvansa materian varaan tai vaihtoehtoisesti vetäytyä vuorille meditoimaan. Ne ei ole mun juttuja eikä mun tarvitse niitä ymmärtää. Mä voin olla eri mieltä asioista ja mulla voi olla mielipiteeni, silti mä voin antaa ihmisten elää tavaravuorensa keskellä tai perunasäkissään ihan rauhassa. Niin kauan kun muiden elämänvalinnat ei vaikuta oleellisesti mun tai mun lasten elämään, ne saa olla.


On pimeys vähän synkkää mutta on se kaunistakin :)

Mutta se siitä sisäisestä taiteilijan tuskasta!!!
On mulla ollu mukavaakin eikä pelkkää synkkää pohdiskelua :)


Tiistaina käytiin kuopuksen kanssa kattomassa lätkää! Viimeks oon tainnu käydä kattomassa lätkää yheksänkytluvulla, ellei lasketa toissakevään MM-kisoja. Sinne jaettiin lippuja koululla ja käytiin veljen kanssa kattomassa muistaakseni USA- Valko-Venäjä-matsi. Ihan ok, mut melkosen vaisu, alkupään pelejä kun oli. Mutta nyt oli taistossa Jokerit ja Blues. Jokereiden pelaajia oli käynyt kuopuksen koulussa puhumassa liikunnasta ja vissiin vähän kiusaamisestakin. Oppilaat saivat liikuntapassit joihin merkata kaikki liikunnat imurointia myöten. Kaikki saivat myöskin liput Jokereiden peliin. Olihan se mahtavaa lähteä katsomaan lätkää mukelon kanssa, etenkin kun poika oli niin täpinöissään olkoonkin että flunssa kaihersi. Ja vaikkei kumpikaan joukkueista ollu se meiän perheen lemppari, oli matsia ja fiilistä kiva seurata. Ja vielä kun lempparimpi joukkue voitti... ;) Voisihan tuon ottaa uusiksikin :)


Matsia edeltäneenä viikonloppuna olin pitkästä aikaa laivalla. Onnistuin jopa nukkumaan hyvin - johtui varmaan siitä että laivan käytävät olivat kiitettävän hiljaisia. Ei taida lauantailähtö olla mikään bileristeily, ainakaan metelistä - tai sen puutteesta - päätellen. Ja hyvä niin, ei vanha enää jaksaisikaan :D
Ensimmäisenä iltana kuvioon kuuluu tietenkin laivan buffetti. Enkä muuten ajatellut kertaakaan etteikö tämä sopis "dieettiin". Kaloreita kun on mun mielestä vaikea saada täyteen arkena, niin pistetään mässäten silloin kun voi ;) Laiva keikkui jonkun verran, mutta ainahan se. Ei niin paljoa kuitenkaan että tavarat olisivat tippuneet pöydiltä. Nukkumaan mennessä oli mahtavaa katsella aaltojen tyrskyä hytin ikkunasta. Niin pelottava kuin meri oknin, on se myös mahdottoman kaunis.

Alkupalat on ehdoton ykkösjuttu - lohet ja sillit ja mädit ja... :P Juustoja en muuten syöny kaikkea - ihme O.o
Sunnuntaina herättiin ajoissa ja kipitettiin aamupalalle (sen päätin jo ajoissa että aamupala on saatava ennen mitään muuta). Ennen aamupalan kahvilla kuitannut allekirjoittanuthan on heti herättyään nykyään niin nälkäinen että harvoin kestää pitkää aikaa ennen kuin maha on saatava täytettyä. Siispä nopeasti syömään, ja ruoanhimoissani unohdin tietenkin kännykän (lue: kameran) hyttiin. No, sehän ei haitannut, koska toisena laiva-aamuna vedin tismalleen saman satsin ja silloin oli kännykin huolella mukana.

Vasta laivalla tajusin tuon puuron, raejuuston ja mehukeiton yhdistelmän mahtavuuden. Jäi aamupalarepertuaariin pysyvästi :)

Palan painikkeeksi maustamatonta jugurttia marjoilla ja vesimelonia :P

Ja sitten Tukholmaan. Vähän jännitti vietetänkö siellä isänpäivää ja ovatko kaikki kaupat kiinni. Menisikö koko kaupunkireissu kahvilla istuen... Mutta eipä onneksi. Vaikka mun ostokset jäikin tuliaisnameihin ja lasinalusiin, otin mä paljon kuvia kaikesta :D
Vaikka mun mielestä Tukholmassa on tuullut AINA, niin nyt tuuli taisi olla Suomessa ja keli oli ihan miellyttävä pienestä tihkusateesta huolimatta.

Kiekurakarkit on aina vähän niinkuin must saada :)

Kaikkee fantsua niinku katuja ja ovia ja ikkunoita. Ja mä.

Yhden ravintolan seinä ja vessan kattoa ja ovea. On mullakin kuvauskohteet -_-

Siinä on reikä! (Ruis-Antero, jos joku muistaa mainoksen)


Espresso House kivan levykaupan ja kiekurakarkkikaupan välissä tarjoili mulle elämäni parhaimman Chai Latten. Ja mukitkin oli mahtavat :D
Puu ja muuri. Ne oli hienot.

Jumalten kulkureitti. Jep.
Kotomatkalla ei buffet enää houkutellut, vaan kävimme syömässä "perinteistä kotiruokaa" karaokebaarissa. Lohta, lihapullia, muusia ja makkaraa. Pitää makkaraakin välillä syödä, ihan jo ettei makkaralle tule paha mieli.
Taxfreestä ostelin lisää tuliaisnameja. Käytiin baarissa kurkkaamassa ihmisiä, syötiin iltapala (muna-anjovisleipä ja kaffia, nam) ja sitten nukkumaan. Merenkäyntikin oli olematonta, joten uni tuli helposti.

Koska en ostellut alkoa, otin niistä kuvia ^_^ Oli miljonääriäidin viiniä ja humalaisia vinoja pulloja. Ja hirmuisen kallista viskiä hienossa pullossa :)
Koto-Suomessa oli kuulemma ollut myrsky. Tämä oli kai sitten se myrskyn jälkeinen aurinko :)


Sitten ruokauutisia. Jos niitä voi uutisiksi sanoa, aika lailla tässä mennään samoilla ruoilla kuitenkin, välillä yritän keksiä vaihtelua mössöihin. Niinkuin tuo vihreä smoothie... Värinsä se sai spirulinasta, ja maku oli kaurahiutaleiden ja olemattomien marjojen ansiosta melkoisen taikinainen. Ei jäänyt vakiovalinnaksi...


Nammmm... O.o

Kanaa, riisiä ja porkkanaa. ja ykköslemppareita kesäkurpitsaa ja persimonia.

Rahkaan Robertsin mustaherukkahilloa ja päälle mustikkakeittoa ja mustikoita - omnomnom :P

Paistoin silakoita :P

Kukkakaalia ja bataattia uunissa. Bataatin kokkaus oli eka kerta. Tykkäsin - paitsi sen kuorimisesta.

Täysjauhelihapihvi ^_^

Vihdoin sain testattua lehtikaalisipsejäkin. Tosi hyviä, ainoo vaan et tulee suhteessa kalliiksi kun tuo lehtikaali kutistuu nin mitättömän kokoiseksi uunissa. Seuraavaks tahdon kokeilla punajuurisipsejä :P

No sitä raejuustopuuroa mehukeitolla taas :D

Ja vesimelonia, taas :D
Ruoka on aina ollut mulle kiinnostuksen kohde. Kohta mä ehkä saattaisin uskaltaa sanoa sitä jo harrastukseksi, sillä kuopuskin on innostunut ruoanlaitosta ja leipomisesta ihan hirmuisesti ja ruokajutut kuuluu jokapäiväisiin puheenaiheisiin. Laivareissun aikana mummi opetti poitsun tekemään risottoa ja iseille pyöräytettiin hillosilmäkeksejä lahjomisiksi. Pikaiset rieskapizzat on kokeiltu ja eilen poika teki nakkikastikkeen itse alusta loppuun. Mun hommaksi jäi vain makaronin keittäminen. Ennen mausteita vältellyt mukelo on nyt itse kokatessaan myös tykästynyt uusiin makuihin. Liika pippuri ei haittaa yhtään, ja joka ruokaan pitää lisätä paprikaa. (Mulla oli sama lempimauste pienenä, lie perinnöllistä :) ) Ensi viikolla pitäisi leipasta sämpylöitä, kun on uusi hieno monitoimikone taikinaa alustamassa.


Blenderiosassa on iiiso kannu ja sillä voi tehdä kaksi pirtelösatsia kerralla! Jeiii :D
Mimmi-kissakin on keksinyt uusia juttuja. Jos partsin ovi ei pyynnöstä huolimatta aukea pian, alkaa kaihtimien kanssa kolistelu :D


Kuntoiluun hurahtaneen kodin saattaa tunnistaa esimerkiksi mattoon jääneistä painaumista ^_^

Ja okei. Pistän nyt lopuks viel mun ekan kehityskuvankin julkiseen jakoon. Huisin jännää. Nopeesti se kroppa alkaa muotoutumaan, tässä nyt on kuitenkin vasta seitsemäs viikko In Shapea menossa ja sen mukana kunnon salitreenejä. Ennen In Shapea olin mukana  Superdieetissä, mutta siinä keskityin syömisrytmin opetteluun enkä niinkään treenaamiseen vaikka kotitreenejä teinkin. Seuraavan laitan sit kun edestäkin huomaa muutosta ^_^ 
Mutta tässä tämä - tadaa :D

Painoa lisää ja samalla vatsaa littanammaks -kelpaa mulle :D



3 kommenttia:

  1. Ihan loistava tuo alun avautuminen! Pystyin samaistumaan niin moneen asiaan ja toi on yksi mun lempiaiheista -poista myrkylliset ihmiset elämästäsi. Se on oikeesti kamalaa, miten jotkut jotka osaa manipuloida muita, saa sun persoonankin lopulta muuttumaan ihan muuksi kuin mitä se on. Mulla oli yks tällänen "ystävä" joka sai mut ajattelemaan negatiivisesti oikeastaan kaikesta ja vielä niin, etten mä tajunnut sitä kuin vasta sitten, kun se ihminen poistui mun elämästä. Ja siitä on nyt reilu vuosi ja edelleen mä korjailen asenteitani asioita kohtaan joka päivä. Yritän ihan sairaasti olla kivempi ja mukavampi. Ja kyl se sieltä tulee, oon saanut mun oikeilta ystäviltä hyvää palautetta, nehän sen muutoksen huomaa.
    Aina ei tietty jaksa ja niinku itekkin rutisin tuolla blogissani, että ruikutiruirui ja väsyväsyvää, niin välillä se menee niin. :)

    Ja musta tuntuu, että monet ihmiset ei vaan tajua ite sitä, miten ikäviä ne on. Siitä on tullu tapa tai sit ne on samalla tavalla myrkytettyjä kuin mä olin. Toki sit on niitä, jotka ihan ilkeyttään ja pahaa oloaan purkavat muihin kaiken paskan, mutta niille ei edes voi mitään.
    Musta ois kamalaa, jos kuulisin, että oon jonkun mielestä ihan hirvittävän ikävä ihminen. Ja ihan varmaan oonkin, mut en vielä tiedä, että kenen mielestä :D

    Ihana tuo teidän kisu! Meillä riehutaan myös kaihtimissa ja naulakossa... kissat jotenkin onnistuu tekemään huonostakin päivästä edes hetkellisesti hyvän <3

    Huomenna aamulla mäkin meen salille ja rääkkään itteni vihdoin ihan piippuun. Ainiin, ja lähen minäkin Tukholmaan sunnuntaina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, unohtu! Sun booty on noussu ylöspäin ja saanu muotoo! Hyvältä näyttää!! :)

      Poista
    2. Niin se varmaan on, että käytös on monille tapa ja tottumus toimia tietyllä tavalla sen enempiä ihmettelemättä. Ja juu, kamalaa ois kuulla olevansa kamala, mutta oisko se edes mahdollista kun me ollaan kuitenkin melko ihania? ;)
      Kissat on kyllä ihania. Entisessä asunnossa tuo pikkusintti sai verhotkin alas - verholautoineen kaikkineen. Jouduin odottamaan miehistä apua että sain sen nelimetrisen hässäkän takaisin kattoon kiinni O.o Sen jälkeen siirryin kevyempiin verhoihin joihin ei oo niin mukava kiivetä :P

      Ja kiitos kehuista. Nyt kun tietää jotain tapahtuneen niin salillekin on pakko päästä innokkaaiin kuin vähän aika sitten. Niinkuin tänään.

      Hyvää Ruotsinreissua, ota rennosti :D

      Poista

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D